Hyvinkään kaupunki järjesti 19.5. kaupungintalolla infotilaisuuden ukrainalaispakolaisille. Heille kerrottiin muun muassa kaupungin palveluista, Hyrian tarjoamasta koulutuksesta sekä TE-palveluiden mahdollisuudesta auttaa työnhaussa.
Infotilaisuuden jälkeen neljä Ukrainasta Hyvinkäälle ja Riihimäelle tullutta antoi pienen haastattelun. Kaikilla heillä perheineen on takana raskas matka tänne olosuhteista, jotka ovat erittäin vaikeat. Paluu kotimaahan on myös suuri kysymysmerkki.
Alina Kovalenko
Alina on tullut Hyvinkäälle 26.4. äitinsä ja veljensä kanssa. Perhe asui Etelä-Ukrainan Hersonin alueella, joka on tällä hetkellä venäläisten miehittämänä.
– Sodan seurauksena perheemme on hajonnut. Isäni ja isoäitini ovat vielä Hersonin alueella. Useimmiten pystyn soittamaan heille, mutta aina se ei onnistu. Ei ole mitään tietoa siitä, pääsevätkö he joskus perässämme Suomeen.
Alina, hänen veljensä sekä äitinsä pakenivat ensin Puolan Varsovaan ja sen jälkeen he siirtyivät erään järjestön avustuksella Helsinkiin.
– Nyt asumme Hyvinkäällä kolmiossa erään toisen ukrainalaisperheen kanssa. Asunto on kaikin puolin ihan hyvässä kunnossa.
Alina Kovalenkon suunnitelmissa on oppia suomen kieltä. Hän haluaisi jäädä maahamme. Opiskelu- ja työskentelysuunnitelmiakin on jo mielessä.
– Minua kiinnostavat muun muassa markkinointitehtävät sekä insinöörin ja arkkitehdin työt. Olen aina pitänyt piirtämisestä ja suunnittelemisesta.
Alinan päivät Hyvinkäällä ovat toistaiseksi kuluneet muun muassa etäopiskellen.
– Sen lisäksi olen yrittänyt hankkia tietoa asumisesta ja siitä, miten maassanne eri asioissa toimitaan. Käyn aktiivisesti infotilaisuuksissa ja haen tietoa myös netistä.
Alina Kovalenko on olosuhteisiin nähden tyytyväinen elämäänsä alkukesän Hyvinkäällä. Hän on hyvin kiitollinen erityisesti siitä, että on äitinsä ja veljensä kanssa nyt turvassa.
– Ihmiset täällä ovat olleet todella ystävällisiä, kukaan ei näytä pelkäävän meitä. Kun lähdimme pakoon Ukrainasta, niin meillä ei siinä vaiheessa ollut mitään tietoa siitä, minne päädymme. Päätöksiä piti tehdä hyvin nopeasti. Olemme iloisia siitä, että meille on nyt tarjottu mahdollisuus elää maassanne.
Mykhail Hordiev
Mykhail on kotoisin Mariupolista, joka on viime kuukausina noussut otsikoihin koko maailmassa. Vajaa puolen miljoonan asukkaan kaupunki jäi jo aivan sodan alkuvaiheessa venäläisjoukkojen saartamaksi.
Sotilaiden ohella myös Mariupolin siviiliasukkaat ovat kärsineet huomattavasti taistelujen keskellä.
– Perheemme pääsi sieltä pois niin kutsutun Donetskin kansantasavallan, Venäjän ja Viron kautta Suomeen. Saavuimme 16.4. Suomeen ja asumme tällä hetkellä Riihimäellä.
Mihail kertoo, että heille ei ole enää jäänyt sukulaisia Mariupoliin, joka on pitkälti tuhottu.
– Ennen kuin tuli mahdollisuus lähteä sieltä pois, niin ei meillä ollut mitään tietoa sukulaisten olinpaikasta. Tapasimme toisemme uudestaan vasta sen jälkeen, kun pääsimme pois kotikaupungistamme.
Hordievin perheen koti on nyt kerrostalossa Riihimäellä. Heillä on käytössään kolme huoneen asunto.
– Meitä on siellä viisi henkilöä. Vanhempani, vaimoni, minä ja tyttäremme.
Mihail Hordiev toteaa, että kotimaassa kaikki on nyt menetetty. Perhe onkin mahdollisesti jäämässä pysyvästi Suomeen.
– Tavoitteenani on löytää töitä. Ukrainassa työskentelin rakennusalalla. Tein muun muassa sopimuksia asiakkaiden ja rakennusyritysten välillä. Se oli monipuolista hommaa.
Hordievin perhe on kotiutunut oikein hyvin Riihimäelle ja suomalaiseen elämänympäristöön. Suomi on hänestä kaunis maa.
– Eläminen maassanne on parasta mitä voi toivoa niiden olosuhteiden jälkeen, mistä tulemme. Olemme hyvin kiitollisia siitä tavasta, millä suomalaiset ovat ottaneet meidät vastaan. Tunnemme itsemme täällä tervetulleiksi.
Perhe on ollut Suomessa vasta niin lyhyen aikaa, että ei ole juurikaan ehtinyt vielä tutustua paikallisiin.
– Mutta ne, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä ovat olleet hyvin ystävällisiä. He ovat auttaneet meitä monessa asiassa.
Roman Ahashkov
– Myös meidän perheemme on Mariupolista. Tilanne meni sodan alettua siellä sellaiseksi, että kaasun- ja sähkön tulo loppui ja yhteyttä ei enää saanut mihinkään. Emme päässeetkään muualle Ukrainaan, jonne olisimme halunneet mennä. Matkustimme sitten kotikaupungistamme turvaan Venäjän ja Viron kautta. Lopulta päädyimme Suomeen.
Perheestä Suomeen ovat päässeet Romanin lisäksi vaimo ja vain kahdeksan kuukauden ikäinen tytär. Anoppi jäi vielä Mariupoliin.
– Suoraa yhteyttä häneen ei nyt ole. Vaimon veli asuu Venäjällä, ja hänen kauttaan olemme saaneet tietoa anopin tilanteesta.
Kolmihenkinen perhe asuu nyt yksiössä Hyvinkäällä. Hän kehuu kaupungin kauneutta ja viihtyisyyttä.
– Olemme kierrelleet Hyvinkäätä jo aika paljon, en vielä oikein osaa sanoa paikannimiä. Suomalaisia ystäviä ei meillä vielä ole, koska emme hallitse kieltänne. Englantia emme juurikaan osaa.
Roman Ahashkov on jääkiekon harrastaja, ja sen takia Suomi ei ollutkaan hänelle entuudestaan tuntematon maa. Jääkiekko tarjoaakin nyt muuta ajateltavaa kuin kodin ja omaisuuden menettämisen pohtiminen.
– Pääsimme käymään Helsingissä katsomassa MM-kisojen otteluitakin.
Ahashkov arvelee Mariupolin tilanteen sellaiseksi, että sinne ei ole mahdollista palata.
– Kotikaupunkimme on lähes kokonaan tuhoutunut. Me haluamme antaa pienelle lapsellemme paremman ja turvallisemman tulevaisuuden.
Myös Romanin tavoitteena on oppia suomen kieli. Sen jälkeen olisi sitten hyvä löytää työpaikka.
– En osaa vielä sanoa, mikä ala kiinnostaa. Pitää miettiä. Kotimaassa meillä oli pieni sushibaari.
Anna Kirsa
Mariupolilainen Anna tuli Suomeen kahdestaan miehensä kanssa. Heidän elämäänsä varjostaa tragedia, jollaisia erittäin moni ukrainalainen on tänä keväänä kohdannut.
– Jo kotikaupungissamme menetimme kokonaan yhteyden tyttäreemme, hänen mieheensä ja heidän neljäkuukautiseen lapseensa. Sitten meille kerrottiin, että heidän asuintalonsa oli tuhoutunut kokonaan.
Toukokuun puolivälissä vanhemmat saivat pelätyn tiedon. Kaikkien kolmen ruumiit ovat löytyneet heidän asuintalonsa alta.
Anna Kirsa asuu miehensä kanssa nyt Hyvinkäällä. Samassa asunnossa asuu heidän lisäkseen toinen perhe.
– Meillä on käytössämme yksi huone ja heillä kaksi. Asunnossa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta haluaisimme kyllä sellaisen, jossa olisi enemmän omaa rauhaa.
Kirsa sanoo, että elämä vaikuttaa hyvältä täällä Hyvinkäällä. Ihmiset ovat todella mukavia.
– Esimerkiksi tänään minun piti hakea lääkkeitä apteekista ja en tiennyt sinne oikeaa reittiä. Sain ystävällistä apua monelta.
Anna haluaa kertoa hyvinkääläisille, että pakolaisia ei tarvitse mitenkään pelätä.
– Olemme ihan normaaleja ihmisiä ja liikkeellä ystävällisellä mielellä.
Anna Kirsa työskenteli Mariupolissa eräässä LVI-alan tehtaassa. Hän haluaisi opiskella Suomessa uuden ammatin ja mahdollisesti jäädä tänne.
– Minua kiinnostaisi opiskella esimerkiksi lähihoitajaksi, tai johonkin muuhun terveydenhuollon ammattiin.
Suomen kielen oppiminen on luonnollisesti tavoitteena. Se on Annan korviin kuulostanut jotenkin hauskan pehmeältä.
– Luulen silti, että muuta kieltä puhuvien on vaikeampi oppia venäjää.
Anna Kirsa peräänkuuluttaa vaikeassa tilanteessakin optimismia myös muille ukrainalaisille.
– Toivoisin sitä, että me emme sodasta huolimatta pelkäisi tulevaisuutta vaan uskaltaisimme yrittää jotakin uutta
Kuvat ja teksti: Vesa Keinonen