Töihin Rexelille

Sopisiko sinulle joustava osa-aikatyö?

Haemme LOGISTIIKKATYÖNTEKIJÖITÄ Hyvinkään Sahanmäen teollisuusalueen logistiikkakeskukseemme.

Logistiikkatyöntekijän tehtäviin kuuluvat mm. erilaiset sähkö- ja teollisuustarvikkeiden keräily- ja hyllytystehtävät, tavaran vastaanotto tai lähettäminen. Työaika sijoittuu aikavälille ma-pe 7:00-23:00, työ on kuitenkin pääsääntöisesti iltapäivä-/ iltapainoitteista. Työvuorojen pituus vaihtelee 4-8 tunnin välillä.

Tarjottu työsuhde on tarvittaessa töihin kutsuttava, joka on joustava sekä työntekijälle että työnantajalle, sopien hyvin esimerkiksi opiskelijoille.

Omalla osaamisella ja asenteella pystyt vaikuttamaan työvuorojen määrään. Työvuoroja on tarjolla vaihtelevasti noin kahdesta viiteen vuoroa viikossa. Palkkaus kaupan työehtosopimuksen mukaisesti.

Toivomme sinulta ennen kaikkea reipasta asennetta, halua oppia uutta sekä tarkkuutta ja nopeutta. Aikaisempaa varastokokemusta et välttämättä tarvitse. Perehdytysjaksomme on noin 2-3 viikkoa, jolloin toivomme, että voit tehdä mahdollisimman paljon vuoroja. Toivomme, että pystyt sitoutumaan meihin vähintään noin vuoden ajaksi, tämän lisäksi edellytämme logistiikkakeskuksessa työskentelyyn vähintään 18-vuoden ikää.

Miksi Rexelille? Koska meillä on loistava työporukka ja meillä viihdytään. Huolehdimme työntekijöistämme, heidän perehdytyksestä sekä työturvallisuudesta.

https://www.rexel.fi/

https://www.recright.com/careers/fi/rexel-finland-oy/osa-aikaisia-logistiikkatyontekijoita-64e6ff0545608908122dc713

Päivitetty 31.8.2023