”Puistoyksikkö, Sari Kekki”, vastaan edelleen puhelimeen, kuten olen vastannut jo aika monta vuotta. No, puistoyksikköä ei ole ollut kaupungin organisaatiossa ainakaan vuosikymmeneen, mutta opitut tavat taitavat istua aika tiukassa. Työskentelen tosiasiassa Hortonomina Tekniikan ja ympäristön toimialalla, Teknisen keskuksen Infrapalveluiden Viheralueiden palvelut- yksikössä.
Viheralueiden pariin olen tullut työskentelemään parisen kymmentä vuotta sitten. Ensin opintoihin liittyvien harjoittelujen osalta, välissä vielä opiskellen ja myöhemmin sitten Hortonomin tehtävään. Kaupunki oli minulle tuttu työnantaja jo aiemmin, ensimmäiset viralliset kesätyöt on tullut tehtyä kiinteistöpuolella, silloisessa kaupungin kiinteistöjen ylläpitorakentamisen yksikössä rakennussiivoojana.
Paljasjalkaisena hyvinkääläisenä olivat kaupungin viheralueet minulle myös monelta osin tuttuja jo ennen töihin tuloa, erityisesti Kirjavantolpan, Viertolan ja Vehkojan alueet. Toki rehellisesti tunnustan, että vuonna 2007 kiertäessäni kaikki kaupungin puistoalueet kartoituksia tehden, opin ihan uusiakin paikkoja. Paavolasta löysin minulle täysin uudet paikat: Aittapuiston ja Juhonpuiston! Myöhempinä vuosina olen oppinut kaupungin viheralueet ja kadut melko tarkkaan, sekä maastossa että kartalla.
Työtehtäväni liittyvät monipuolisesti Hyvinkään viheralueisiin: Rakennettuihin puistoihin, liikenneviheralueisiin ja metsiin. Tehtäväkentän laajuus tuo työpäiviin suurta vaihtelua ja haastaa myös pohtimaan. Saman työpäivän aikana voi käsiteltävänä olla sekä asiakaspalaute koskien uuden koirapuiston sijaintitoivetta, pohdinta siitä, kummalta puolen katua kaapelikaivannon saisi tehdä viheralueiden ja erityisesti puiden näkökulmasta, informatiivisen sanamuodon miettiminen kaupungin nettisivuille tulevista taajamametsien hakkuista tiedottamiseksi, maanomistajatietojen selvittäminen yksittäisen puun omistajuuteen liittyen, valokuvien ja kasvilajitietojen etsiminen niittyaluetta koskien ja kenties vielä kartan vedosluonnoksen tarkistaminen karttamerkintöjen osalta.
Hortonomin työtehtävä on hyvin pitkälti muiden ammattilaisten työtehtävissä avustamista viheralueiden osalta. Selvittelen, viestin, kerron ja yritän pitää esillä erilaisten viheralueiden ja niillä sijaitsevien toimintojen tilanteita, mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja ja tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksia.
Tällä hetkellä meidät pitää viheralueiden osalta työllistettynä Hyvinkään toisen Viheralueohjelman valmistelutyö. Viheralueohjelma 2025-2034 tulee olemaan kaupungin viheralueita koskeva suuntalinjaus tulevalle 10-vuotis kaudelle. Ohjelmatyöhön voit tutustua tarkemmin täältä: https://www.hyvinkaa.fi/asuinymparisto-ja-rakentaminen/puistot-metsat-ja-leikkipaikat/viheralueohjelma-2025-2034/.
Työtehtäviini on aina kuulunut viheralueita (ja muitakin yleisiä alueita) koskeva paikkatieto. Paikkatieto on jotakin asiaa, kohdetta tai sijaintia koskevaa tietoa. Vaikkapa tietoa siitä, missä sijaitsevat kaupungin leikkipuistot tai roska-astiat, minkälaista metsää sijaitsee missäkin päin kaupunkia tai mihin hoitoluokkaan kuuluu jokin tietty viheralueen osa Pavinmäenkadun varrella. Mielenkiinto paikkatietoihin ja intohimo erilaisiin karttoihin on onnekseni tuonut minulle mahdollisuuden osallistua myös viheralueita laajemmin paikkatieto ja kartta-asioihin kaupungissa. Olen päässyt osallistumaan niin erilaisten ulkoilukarttojen tekemiseen, Lupapisteen yleisten alueiden osion kehittämiseen ja vaikkapa omenapuiden historian kertomiseen karttojen avulla. Tämä mielenkiinto on vienyt minut myös opiskelemaan aiheesta lisää, opinnot on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2025 aikana.
Vapaa-ajallani kulutan kaupungin ja naapurikuntienkin viheralueita, erityisesti metsiä koiran kanssa ulkoillen ja partiotouhuissa. Tämän syksyn mielenkiintoinen karttaprojekti on ollut kaupungin latukartan päivitystyö, johon olen päässyt onnekseni mukaan. Koiraladun järjestelyt lentokentän alueella ovat selkiytyneet, myös kartalla. Ehkäpä siis talven tullen hiihtelen sielläkin, vaikka yleensä liikun koirien kanssa mieluummin metsäsuksilla metsässä tai pellolla.
P.S. Kuvassa ei ole oma rauhallinen Rommi-poika, vaan siskon omistama vauhtisinkoilija Netta, jonka perässä yritän äntyröidä suksieni kanssa.
>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä