Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen

Työni Hyvinkään kaupungilla alkoi syyskuussa 2004 ja sillä tiellä kuljen edelleen, kertoo asuntosihteeri Katja Saastamoinen. Tämä kertonee siitä, että olen viihtynyt ja edelleen viihdyn työssäni.

Olen Katja Saastamoinen ja työskentelen kaupungin rakennusvalvonnassa asuntosihteerinä. Arkiaamut alkavat noin klo 05.30, herätyskello on kyllä soimassa, mutta tuota piipittävää kelloa ei meidän perheessämme juurikaan tarvita. Aamuherätyksistä huolehtii rakas collietyttömme Luna, joka tervehtii iloisesti häntäänsä heiluttaen, tietäen että ihan kohta lähdetään aamulenkille pitkin Nummenkärjen tuttuja reittejä. Virkistävän lenkin jälkeen onkin hyvä syödä terveellinen aamupala ja valmistautua alkavaan työpäivään.

Työpisteeni sijaitsee Hyvinkään kaupungintalolla. Täällä meillä on mukava ja huumorintajuinen työporukka, joten toimistolle on aina mukava tulla tapaamaan työkavereita.

Rakennusvalvonnan tehtävä kiteytettynä on ohjata, neuvoa ja valvoa rakentamista. Rakennusvalvonta huolehtii kaavojen noudattamisesta, rakentamista ja muita toimenpiteitä koskevien lupien käsittelystä ja rakennustyönaikaisesta valvonnasta. Sekä osaltaan valvoa rakennetun ympäristön ja rakennusten kunnossapitoa ja hoitoa siten kuin siitä säädetään.

Kuljen hieman ajassa taakse päin ja teen lyhyen aikamatkan vuoteen 2004. Elettiin elokuun puoliväliä, kun puhelimeni soi ja soittaja toisessa päässä esitteli itsensä: ”Kaupunginarkkitehti Martti Salonen tässä hei, olit hakenut meillä avoinna ollutta asuntopalvelun kanslistin tehtävää". Sydämeni löi yhden ylimääräisen lyönnin saadessani kutsun työhaastatteluun, lisää kierroksia tuo sydämeni sai, kun kuulin tulleeni valituksi. Puhelun päätteeksi taisin hieman kepeästi tanssahdella. Tanssi on kulkenut mukana koko elämäni, siitä lähtien kun opin kävelemään.

Työni Hyvinkään kaupungilla alkoi syyskuussa 2004. Asuntoasioiden tiellä kuljen edelleen, kertonee siitä, että olen viihtynyt ja edelleen viihdyn työssäni. Kaupungilla viettämäni vuodet ovat tuoneet muutoksia ja mahdollisuuksia urapolulleni. Yksi näistä muutoksista sattui omalle kohdalleni, kun vuonna 2010 asuntopalvelu siirrettiin rakennusvalvonnan alaisuuteen, olin jälleen uuden ja jännittävän äärellä, saamassa lisämaustetta opetellen rakennusvalvonnan saloja.

Työhöni kuuluu paljon asiantuntijatehtäviä ja tarkastuksia sekä yhteistyötä eri tahojen ja sidosryhmien kanssa, joissa pääsen verkostoitumaan ihmisten kanssa ja vaihtamaan ajatuksia. Pääpaino työssäni on valvoa ja ohjata kunnassa sijaitsevien arava- ja korkotukivuokra-asuntojen asukasvalintoja ja siksipä täytyykin olla ajan tasalla monenlaisista säädöksistä, asetuksista ja laeista, tämä viidakko pitää työni mielenkiintoisena sen monipuolisuuden ja haastavuuden vuoksi. Rakennusvalvonnan osalta nyt päällimmäisenä tapetilla on uusi rakentamislaki ja sen tuomat muutokset.

Osan viikkoa työskentelen etänä, etäpäivät painottuvat enemmän koneella olemiseen ja tehtäviin, jotka vaativat keskittymistä ja keskeytyksetöntä työaikaa (muistiot, raportit, tilastot, rekisterit, lausunnot, päätösten teko, kokousten suunnittelu, rakennuslupien laskutus). Onneksi BreakPro muistuttaa tietyn ajoin taukojumpasta, muutoin varmasti tulisi istuttua tattina koneen äärellä.

Työpäivät voivat kyllä vaihdella paljonkin, riippuen mitä sähköpostiin tulleisiin viesteihin on saapunut. Tai mitä takaisinsoittopalveluun saapuneet puhelut asiakkailta tuovat tulessaan. Se on tämän työn rikkaus. Aina kaikkiin asiakkaan tiedusteluihin ei pysty vastaamaan ihan heti, vaan asia täytyy tutkia ja selvittää ennen vastauksen antamista. Tällä hetkellä resurssipula henkilöstössä kuormittaa työtäni, mutta toivottavasti saamme helpotusta asiaan piakkoin.

Oman haasteensa tuo myös digitalisaatio ja tietotekniikan tuomat muutokset, nämä muuttavat maailmaa nopeissa sykleissä ja luo uudenlaisia vaihtoehtoja vanhoille ja tutuille toiminnoille ja samalla toimintatapoihin, jotka tulee ottaa huomioon. Näistäkin selvitään askel ja muutos kerrallaan.

”Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan” – Muumipappa.

Ihanaa syksyä kaikille. Hymyillään kun tavataan.

Katja Saastamoinen
Asuntosihteeri
Katja Saastamoinen ja Luna

Päivitetty 22.10.2024