Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

  • Hoidamme yhteistyössä varhaiskasvatuksen palveluohjauksen ja autamme perheitä löytämään parhaat ratkaisut heidän tarpeisiinsa kertovat varhaiskasvatuksen asiantuntijat Emmi Ijäs ja Mari Lundén-Pallanza.

  • Aika usein, kun kerron olevani Hyvinkään kaupungilla sisäisenä tarkastajana ja tietosuojavastaavana, minulta kysytään, mitä minä käytännössä teen kertoo Jaana Ilomäki.

  • Paavolan koulun rehtori Jarno Hannula kertoo, että kyky priorisoida ja hahmottaa eri työtehtäviin käytettävää aikaa on nykyreksin työssä kriittisen tärkeää.

  • Hortonomi Sari Kekki toteaa, että työtehtäväni liittyvät monipuolisesti Hyvinkään viheralueisiin: rakennettuihin puistoihin, liikenneviheralueisiin ja metsiin. Tehtäväkentän laajuus tuo työpäiviin suurta vaihtelua ja haastaa myös pohtimaan.

  • Hyvinkään kaupungille töihin tullessani minulla oli haave, että karttapalvelussamme olisi jokaiselta vuosikymmeneltä 1930-luvulta nykypäivään ortokuva. Tämän tavoitteen saavuttaminen sai aikaan juhlavat fiilikset muutama vuosi sitten, kertoo  paikkatietoasiantuntija Jyrki Putus.

  • Työni Hyvinkään kaupungilla alkoi syyskuussa 2004 ja sillä tiellä kuljen edelleen, kertoo asuntosihteeri Katja Saastamoinen. Tämä kertonee siitä, että olen viihtynyt ja edelleen viihdyn työssäni.

  • Jokainen päivä tuo mukanaan uusia haasteita ja se pitää työni mielenkiintoisena, kertoo pysäköinnin valvontakoordinaattori Jonne Keränen.

  • Kannustava ja positiivinen ilmapiiri on tärkein tekijä myös nuorten oppimiselle, ja se on ansaittava joka päivä, kertoo kehittäjärehtori Jaakko Rainio.

  • Mielenkiintoinen ja virkistävä vuosi takana! Mahdollisuus kokea erilaisia työtehtäviä kasvattaa verkostoja, ymmärrystä toisten työstä, toteaa Paula Burkin.

  • Työssäni saan olla aitiopaikalla seuraamassa oman kotikaupungin kehittymistä, kertoo strategiapäällikkö Taru Härkönen