Kunnan rakennusvalvonnan yleinen ohjaus ja neuvonta sisältävät rakennusluvan hakemisen, hallintokäsittelyn ja rakennustyön valvonnan menettelykysymyksiä. Hankkeen alusta lähtien rakennushankkeen pääsuunnittelijoilla ja muilla suunnittelijoilla on rakentamismääräyksissä osoitettu omat tehtävänsä. Rakennusvalvonta (viranomainen) ei voi ottaa suorittaakseen muille toimijoille säädettyjä tehtäviä.
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten, sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hankkeeseen ryhtyvän on palkattava pätevät suunnittelijat ja rakennusalan asiantuntijat.
Pääsuunnittelijan on rakennushankkeen ajan huolehdittava, että rakennussuunnitelma ja erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden siten, että rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset täyttyvät.
Rakennusvalvonnan nettisivuilta löytyy ”Luvanhakijan tarkistuslista”, jonka pääsuunnittelija täyttää ja liittää lupapisteeseen, alla osoite lomakkeeseen.
https://www.hyvinkaa.fi/globalassets/asuminen-ja-ymparisto/rakennusvalvonta/lomakkeet/luvanhakijan-tarkituslista.pdf
Tarvittaessa voimme ottaa kantaa aiemminkin, jos esimerkiksi suunnitelmissa poiketaan kaavasta, rakennusjärjestyksestä tai rakentamistapaohjeesta.
Kysymykset tulee esittää yksilöityinä pääsuunnittelijan toimesta, mihin ongelmaan tarvitaan rakennusvalvonnan ratkaisua.
Lisäksi tulee huomioida, että lupa-asian lopputulos ratkeaa vasta päätöksentekohetkellä.
Rakentamisen neuvonta hoidetaan sähköisesti Lupapiste.fi palvelun kautta, sähköpostilla lähetetyt neuvontapyynnöt saattavat jäädä huomioimatta tai ko. henkilö ei ole tavattavissa. Lupapisteessä vastaukset ovat kootusti sekä osapuolten nähtävissä. Neuvontapyynnön voi helposti kääntää hakemukseksi, jos tarve vaatii.
Lupapiste-palvelua voi käyttää kaikkiin rakentamisen lupiin liittyvissä kysymyksissä jo ennen rakennushankkeen aloittamista. Neuvontapalvelu ohjaa luvantarvitsijaa hakemaan rakennushankkeen sijainnin kartalta ja kuvaamaan lupa-asian yksityiskohtaisesti ja selkeästi. Laadukkaat ja oikeat tiedot sisältävät pyynnöt helpottavat myös vastaanottavaa viranomaista asian käsittelyssä. Palvelun kautta sähköisesti asioiva luvanhakija saa henkilökohtaista palvelua asiasta vastaavalta viranomaiselta.
Neuvontapalvelu on avoinna kaikille rakentamista suunnitteleville kuntalaisille ja se on maksuton. Palveluun rekisteröidytään helposti pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Hyvinkään kaupungin noudatettavat määräykset ja ohjeet
Lait ja asetukset
Muut ohjeet