Kaupunginhallituksen, sen jaostojen, lautakuntien, sekä niiden alaisten viranhaltijoiden päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kaupunginhallituksen ja lautakuntien päätöksestä oikaisuvaatimus tehdään niille itselleen. Kaupunginhallituksen jaostojen päätöksistä oikaisuvaatimus tehdään kaupunginhallitukselle. Viranhaltijoiden päätöksistä oikaisuvaatimus tehdään ao. lautakunnalle. Kaupunginvaltuuston päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta kunnallisvalituksella, joka on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakuohjeet ja ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi on liitetty kaikkien toimielinten pöytäkirjoihin.
Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (=asianosainen), sekä kunnan jäsen.
Lisätietoja oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen tekemisestä löytyy kuntalain 16 luvusta.
Hallintokantelu
Kuka tahansa kansalainen, jonka mielestä kaupunki on menetellyt lainvastaisesti tai laiminlyönyt velvollisuuksiaan, voi tehdä kirjallisen kantelun kaupungille, aluehallintovirastolle tai yleistä hallinnon laillisuusvalvontaa harjoittaville viranomaisille (valtioneuvoston oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies)).
Hallintokantelulle ei ole asetettu määrämuotoa. Kahta vuotta vanhemmasta asiasta tehtyä hallintokantelua ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä.