Aurinko paistoi. Oli kipakka maaliskuinen pakkasaamu. Hiidenkiukaan päiväkodissa valmistauduttiin metsäretkelle. Metsään otettiin mukaan satukirja ja lämmin suuri villahuopa.
Lumi narskui askelten alla, kun lapsijono taivalsi kohti tuttua retkipaikkaa. Viimekerran vierailusta oli kulunut jo tovi. Matkan varrella pysähdyimme kuuntelemaan muutaman kerran talitiaisenlaulua ja joku lapsista kuuli tikan hakkaavan puuhun koloa. Hanki oli puhdasta ja valkeaa, yöllä oli satanut uutta lunta. Lapset huomasivat, että lumihangessa oli jälkiä. Niitä ei ollut viime kerralla, ei ainakaan niin paljon, kertoi eräs lapsista ja otti jäljistä valokuvan puhelimella.
Retkikohde oli edessämme, enää yksi ylämäki kuljettavana. Vielä kerran pysähdyimme ihmettelemään ja ihastelemaan näkemäämme. Polun varrella kasvoi kuusia ja mäntyjä. Niiden oksilla oli valkoista, uutta lunta. Vaan mitä oli tuo vihreä, joka roikkui ja riippui männyn oksalta alas? Joku lapsista sanoi, että se oli ihan kuin partaa... Vuorotellen lapset tunnustelivat roikkuvaa partaa ja kuulivat, että sormien alla oli naavaa. Siitä piti myös ottaa valokuva.
Olimme perillä. Taikamattomme, villahuopa, asetettiin pehmeälle hangelle ja jokainen lapsi löysi sen päältä itselleen hyvän sadun kuuntelupaikan. Lapsille luettavan satukirjan valitsi ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja. Tarinassa oli samoja teemoja ja asioita, joita lapsiryhmä oli viime aikoina kohdannut.
Satu päättyi ja oli leikin aika. Kertasimme yhdessä retkisäännöt; aikuinen piti näkyä, piti muistaa leikkiä ja eläviä metsän puita ja kasveja ei saanut vahingoittaa. Lapset löysivät pian tutut leikkipaikat. Suurin osa lapsista jatkoi vanhoja leikkejään metsässä, muutamat lapset alkoivat leikkiä pupu-leikkejä. Aurinko lämmitti, metsässä oli leikin taikaa!
Matkalla kohti päiväkotia katselimme vielä rusakoiden jälkiä ja puiden naavaa. Samalla juttelimme kokemastamme metsäretkestä. Lapsista kivointa oli leikki, naava ja sadun kuunteleminen taikamaton päällä vaikka se matto ei lentänytkään...
Päiväkodissa ennen lounasta, lapsiryhmä pääsi vielä toviksi metsään. Polkuna perille kantoi tuttu laulu, opasviittoina olivat lauluun tehdyt kuvat.
