Tanssikallion päiväkoti alle 3-vuotiaiden projektityöskentely "Leijona viidakossa"

Projektin ”Leijona viidakossa” taustaa

Projekti on jatkumoa viime vuoden lopulla ryhmässämme olleeseen ”Tonttu ja leijona” -projektiin, jossa päästiin hyppäämään mielikuvituksen ihmeelliseen maailmaan koko ryhmä yhdessä. Projektin parissa varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan viitekehys huomioitiin monipuolisesti.

Projekti sai alkunsa lasten suunnattomasta innostuksesta Leijonan metsästys- lauluun. Voi kuinka jännittävä ja hauska se olikaan! Samaa laulua haluttiin kuunnella uudestaan ja uudestaan. 

Joulukuussa ryhmässämme vieraili tonttu, joka tarvitsi meidän apua. Se oli kadottanut leijonansa. Lopulta se löytyi eräällä metsäretkellä!

kuvassa lasten tappma tonttu punaisessa tonttuhatussa iloisena

Tammikuussa oli aika pohtia uutta projektia. Saisimme Leikin lumoa hankkeen Anne Knapen lisäresurssiksi muutamaksi päiväksi ryhmäämme. Oli luontevaa jatkaa siitä, mihin ennen joululomia jäätiin. Sopivasti uutta ja sopivasti vanhaa lasten mielenkiinnonkohteet, tarpeet ja vahvuudet huomioiden. Siitä se sitten lähti: viidakko, viidakon eläimet ja totta kai se leijona!

Kuvassa on leijona pehmolelu

Tontulle sanottiin heipat jo joulukuussa, mutta leijona on vieraillut ryhmässämme myös alkuvuodesta. Sitä on hoidettu, se on päässyt osallistumaan päiväkodin arkeen ruokailuihin, leikkeihin ja lepohetkeen jne. 

LEIJONA VIIDAKOSSA -PROJEKTI

Lasten kiinnostuksen kohteita:

eläimet, leijonan metsästys -laulu, tulipalojen sammuttaminen ja muut pelastustyöt. 

Lasten vahvuuksia ovat mm.:

rohkeus, mielikuvitus ja innokkuus.

Lasten tarpeita:

kielenkehityksen tukeminen ja kaveritaidot.

Projektin tavoitteita:

Lapset saavat kokemuksen teatteriesityksestä.

Lapset saavat ilmaista itseään maalaten, laulaen ja tanssien.

Lapset osallistuvat mielikuvitusleikkiin, jossa lapset pääsevät olemaan aktiivisia toimijoita samalla liikunnalliset taidot kehittyvät.

Lasten kaveritaidot kehittyvät. 

Lapset oppivat uusia tukiviittomia.

ind. 2Henkilöstö on vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa lasten kanssa tavalla, joka vastaa lasten kehitystä, kiinnostuksen kohteita sekä oppimisen valmiuksia.

ind. 9Henkilöstö ja lapset toteuttavat yhdessä leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa, joka tarjoaa lapsille myönteisiä oppimiskokemuksia. Toiminta edistää oppimisen alueiden sekä laaja-alaisen osaamisen mukaisten tavoitteiden toteutumista.

ind. 18Henkilöstö ja lapset yhdessä muodostavat oppijoiden yhteisön, jossa kaikkien lasten mielekäs osallistumisen toimintaan toteutuu. Henkilöstö tukee lasten ryhmätoimintaa ohjaten ja esimerkkiä antaen.

kuassa näkymä varjoteatteriesituyksestä. Kuvassa norsu, apina, käärme, lintu viidakossa

Viidakon maalaus

Vuorovaikutus: nimeän, keskustelen, saan yksilöllisistä huomiota!

kuvassa lapsi maalaa sormiväreillälattialla istuen viidakkoa yhdessä aikuisen kanssa

Aistit käytössä: miltä maali tuntuu, miltä värit näyttävät...

kuva lapsesta joka maalaa sormiväreillä viidakkoa

Ilmaisun monet muodot: Teen taidetta, minä osaan!!!

Kuvassa suuri sormiväreillä maalattu työ, yksi lapsi seisoo paljain jaloin työn keskellä lattialla ja maalaa jalkapohjillaan viidakon maisemaa

Viidakon eläinten pelastaminen

Kasvan, liikun ja kehityn:Tasapainoilen, konttaan, ryömin, kiipeän, hypin jne. 

kuvassa tasapainoa harjoittava jumpparata viidakkohuoneessa

Minä ja meidän yhteisömme: Toimin yhdessä kaverin kanssa, pelastan eläimet pulasta, hoivaan eläimiä jne.

kuvassa jumpparadan osa jossa tarkoitus pelastaa ystävä

Tutkin ja toimin ympäristössäni: Miten pelastamme eläimet yhdessä? Kuinka monta eläintä löysimme? 

kuvassa puolapuut joihin on kiinnitetty erivärisiä huiveja

Kielten rikas maailma:

Kirjoja on luettu lukuisia aiheeseen liittyen. Myös kirjastoa on hyödynnetty.
Viidakkobuugi kirja on ollut mukana monessa yhteisessä hetkessä. Aina yhtä jännittävää! Kuvassa on Viidakkobuugi kirjan kansikuva

Varjoteatteri:

Viidakkobuugi kirjan pohjalta työstettiin varjoteatteri esitys, se katsottiin useampaan kertaan. Samalla kuunneltiin viidakkobuugi laulu ja nimettiin eläimiä sekä opittiin eläinten tukiviittomat.

kuvassa lapsi katsoo varjoteatteriesityksen norsua

Leijona-askartelu

Leijona –askartelua tehdessä opittiin mm. sinnikkyyttä, saksien käytön alkeita, pistelyä ja muita hienomotorisia taitoja. Samalla pohdittiin: missä on silmä, suu tai nenä? 

kuvassa lapset askartelevat keltaisesta pahvista leijonan päätä harjan kera

Lasten tekemät leijonat ovat päässeet viidakkoon!!kuvassa lasten tekemät leijonat ovat viidakossa jonka lapset aiemmin sormiväreillä maalasivat. Viidakko maalattu ruskealla ja vihreällä värillä

Ryhmätiloihin on ilmestynyt viidakkoseinä. Seinällä ovat seikkailleet eri eläimet  kuvina. Samaan viidakkoon ovat päässeet myös muoviset eläimet lasten leikeissä. Seinä jatkaa kasvuaan lasten ideoiden ja kiinnostuksen kohteiden myötä.

viidakko nukkarissa syntyy kaappisänkyjen oveen tarrapaperin avulla

Olemme kuunnelleet, laulaneet ja leikkineet Viidakko laulua Kippurallaa laulukirjasta. Yhteinen rytmi on löytynyt!

  1. "Viidakossa, pimennossa, asuu suuren pensaan alla leopardi. 

Suuret tassut, pitkä häntä täpliäkin monta kymmentä.

Sen venytellessä, haukotuksen tullessa, suusta paljastuu monta hammasparia. 

  1. Viidakossa, pimennossa, asuu suurten puiden alla norsu. 

Suuret korvat, pitkä kärsä, isot syöksyhampaat vieressä.

Sen tömistellessä, tiellä tallustellessa, alta väistyvät kaikki hiiret, tiikerit.

  1. Viidakossa, pimennossa asuu metsän siimeksessä gorilla. 

Musta turkki, isot kourat, korvia ei melkein ollenkaan.

Sen katsellessa, viidakkoa kuunnellen, kaikki paljastuu, mitä siellä tapahtuu.

Viidakossa, pimennossa, asuu leopardi, norsu, gorilla. Jokainen on erilainen, kotinansa koko viidakko."

Leijona oli käynyt vierailulla ryhmässämme salaa ja jättänyt kirjeen ja kuvia itsestään. Ehkä saamme hänet vierailulle keväämmällä...

leijonan rooliasuun pukeutunut leijona nukkaa sängyssä

leijona nukkarissa, se näyttää leijonan kuvaa joka on nukkumahuoneen kaappisänkyihin laitettu

leijona lukee kirjaa

Olemme tutustuneet myös tvt-taitoihin ja olemme yhdessä ihmetelleet millaisia sovelluksia sitä löytyykään! Saapa nähdä, mitä projekti tuo vielä tullessaan... Vai hypätäänköhän seuraavaksi jo ihan uuteen aiheeseen!

kuvassa tabletti ja siinä oleva eläinaiheinen sovellus

   Varhaiskasvatuksen opettaja Maarit Vesanen

Päivitetty 20.4.2021