Vehkojan päiväkodin Rentukat ja Palpakoiden pienimmät aloittivat alkukeväästä aktiivisesti retkeilemään viikoittain tavoitteena tutkia kevään merkkejä ja seurata pitkin kevättä luonnon muutoksia aina kesään saakka. Ensimmäisellä retkellä lapset itsenäisesti aloittivat makkaranpaistoleikin: he kokosivat nuotion, etsivät kepit makkaratikuiksi ja asettuivat ”nuotion” ympärille makkaranpaistoon. Yhteisöllistä leikkiä parhaimmillaan!
Lapsilähtöisesti tästä muovautui koko keväälle retkeily- ja makkaranpaistoprojekti. Viikoittaisille retkille kuuluu yhtenä osana nuotion äärelle kerääntyminen, jolloin lauletaan, “paistetaan makkaraa” ja ihmetellään luontoa yhdessä. Tästä on muodostunut lapsille tärkeä rutiini retkellä ja retkipäivää odotetaan innolla. Ihana nähdä lasten leikin saavan erilaisia ulottuvuuksia ja se jatkuu aina luontevasti edellisestä kerrasta.
Projektimme huipentui toukokuun lopussa, jolloin suuntasimme kodalle eväiden kanssa ja paistoimme siellä makkaraa mehun kera. Lapsille projektin huipentuma oli ihana kokemus, kun he pääsivät seuraamaan tulen tekoa ja kokemaan makkaranpaiston metsässä.
Varhaiskasvatuksen opettaja Vilma Vaheri