Valitsimme Ulla Lehtosen kirjoittaman kirjan: ”Metsän Outo Vieras”. Kirja kertoo, kuinka outo vieras saa metsän eläimet varuilleen. Sillä on pelottava piikkiselkä, se sihisee ja näyttää kitaa. On sillä varmaan torahampaatkin! Pitäisikö virittää ansa?
Uuden ja oudon kohtaaminen pelottaa ja herättää vahvoja tunteita metsän väessä. Onneksi lopulta kohtaamiseen löytyy tapa, jossa kaikkien huolet ja toiveet kuullaan.
Olemme pienryhmässä lukeneet kyseistä kirjaa useasti ja kirja on todella noussut suosituksi eri-ikäisten lasten keskuudessa. Teksti on haastavaa ja runomuodossa, riimittelyä. Lapsi haastetaan kuuntelemaan tarinaa. Tekstin haastavuudesta huolimatta, tarina avautuu lapsille ja pystyvät tekemään havaintoja muun rekvisiitan elävöittämisen avulla.
Aloitimme kirjan lukemisen käymällä ensiksi läpi eläimiä, joita kirjassa esiintyy kuvien ja tukiviittomien avulla. Mukana oli myös käsinukkeja, joilla rikastutimme tarinaa. Lapsi pääsee konkreettisesti samaistumaan kirjan tarinaan. Eri tunnetiloja pelosta, jännitykseen, iloon ja suruun. Empatia kykyä, asettumalla tarinassa esiintyvän siilin asemaan. Unohtamatta S2-lapsia, joille kieli on jo lähtökohtaisesti haastavaa. Tärkeää on kasvattajan läsnä oleminen vuorovaikutustilanteessa. Pienryhmänä toimiminen mahdollistaa jokaisen lapsen kohtaamisen ja myös sen, että jokainen lapsi saa tuokiosta itselleen oivalluksia.
Kirsi Autero Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja