Leikin lumoa -hanke on tukenut Vehkojan päiväkodin kasvattajia kehittämään leikkiympäristöjään. Kevään 2021 aikana videoimme jokaisessa lapsiryhmässä eri tiloja lapsen katseen korkeudelta. Videot purettiin pedagogisessa tiimissä ja arvioimme yhdessä eri tilojen ja leikkipaikkojen houkuttelevuutta ja toimivuutta lasten näkökulmasta. Arvioinnin myötä tiimeissä pohdittiin sitä, millaisia mielenkiinnon kohteita lapsilla on ja millaisia leikkejä lapset haluavat leikkiä. Arvioinnin pohjalta lähdettiin suunnittelemaan leikkiympäristöjä ja samalla teimme myös joitakin materiaalihankintoja, kuten erivärisiä ja -levyisiä teippejä ja kontaktimuoveja.
Tässä esimerkkejä kevään ja syksyn 2021 aikana kehitetyistä leikkiympäristöistä:
Palpakot -ryhmässä mielenkiinnon kohteet ovat olleet dinosaurukset ja metsän eläimet. Lapset tarvitsivat leikkitilan, jossa mahdollistuisi heidän tarve liikkua ja jossa leikin äänet eivät olisi häirinneet muiden lasten leikkejä. Lapset valitsivat usein dinoleikkipaikaksi nukkumahuoneen lattian, joten leikkimaailma oli helppo suunnitella sinne. Kasvattaja ideoi muutaman lapsen kanssa dinosaurusmetsää, mikä rakennettiin hyllykköön hyödyntäen erilaisia kontaktimuoveja. Lapset halusivat luolan, jossa dinosaurukset nukkuivat.
Sama leikkihylly sai myös lapsilta idean metsästä, jossa asuisi erilaisia eläimiä. Puuaiheinen kontaktimuovi toi elävyyttä metsään. Vihreää ja sinistä muovia hyödyntäen syntyi ruohoa ja järvi. Ensin leikissä olivat mukana muovieläimet, mutta nyt uuden toimintakauden alkaessa päiväkodin pehmoeläimet ovat valloittaneet metsän.
Alle 3-vuotiaiden Vatukat-ryhmässä lasten kiinnostuksen kohteena ovat olleet eläimet ja eläimiin ollaan tutustuttu lorutellen ja laulaen. Idea maatilaleikistä lähti kehittymään lasten kiinnostuksen kautta. Sopiva tila leikille löytyi nukkarin oven luota pienestä syvennyksestä. Maatilan eläimiä ei tarvitse siivota aina pois, mikä mahdollistaa leikin jatkuvuuden. Leikki on ollut lapsille mieleinen pitkän aikaa.
Näin leikki syntyi: Kasvattaja liimasi vihreää muovikelmua eläimille ruohikoksi, mutta eräältä lapselta tuli ajatus siitä, että lehmien pitää päästä uimaan. Leikkiin tehtiin pieni lampi ja polku, jota pitkin eläimet pääsivät lammelle.
Useammassa lapsiryhmässä autoleikki on ollut lasten suosiossa. Lapsiryhmissä autoleikkiä on kehitetty rakentamalla teitä erilaisia teippejä hyödyntäen. Erilaiset tasot kehittävät mm. lasten motorisia taitoja kehotietoisuutta ja koordinaatiokykyä. Seinällä oleva autotie mahdollistaa myös leikin seisaaltaan.
Leikkiympäristöjä suunnitellessa tulee huomio kiinnittää myös leikin vuorovaikutuksen kehittämiseen. Aikuisen antama malli leikissä ja esteettömien viestintäkeinojen käyttö kehittävät leikkiä kokonaisvaltaisesti. Taina Olkinuoran blogiteksti ”tukiviittomien käytön vahvistamisesta osana Leikin Lumoa hanketta” on hyvä kirjoitus esteettömien viestintäkeinojen tarpeellisuudesta leikin vahvistajana. Kuvien käyttö vuorovaikutuksen tukena vahvistavat vuorovaikutusta, edistävät kielellisten ilmaisukeinojen kehittymistä, kuten mahdollistavat mielipiteen ja valintojen tekemisen. Vatukoiden ryhmässä kuvat lisäävät selkeästi vuorovaikutusta lasten ja aikuisten välillä sekä myös lasten keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
Vehkojan päiväkodin yhteisöllinen erityisopettaja Tanja Heikkinen