Yhteisöllinen toiminta on määritelmänä vielä uusi ja vakiintumaton. Aiemmin on puhuttu myös yhteisöllisestä kuntoutuksesta ja myös monialaisesta yhteistoimijuudesta puhutaan. Yhteistä näille kaikille on moniammatillisen osaamisen hyödyntäminen ja yhdessä tekeminen.
Yhteisöllinen toiminta hankkeessa
Hankevuosi 2019 alkoi YHES Ensimmäinen askel -perehdytyskoulutuksilla. Hankepäiväkotien henkilökunnalle oli järjestetty kolme iltapäivää, joissa hanketyöntekijät kertoivat yhteisöllisestä toiminnasta ja kouluttivat tabletlaitteiden käytöstä.
Yhteisöllinen toiminta ei ole helposti määriteltävissä vaan koostuu monesta osatekijästä. Toiminnot suunnitellaan lasten ikä ja kehitystaso sekä kunkin lapsiryhmän rakenne huomioiden. Keinot sisällytetään osaksi lapsiryhmien normaalia arkitoimintaa, toimintatilanteisiin, lauluihin ja leikkeihin.
Mitä yhteisöllinen terapeutti tekee?
Terapeutti jakaa tietoa koulutuksissa, konsultaatiokäynneillä ja palavereissa. Hän kuuntelee ja yhdistää tietoa ympäristöstä, lapselta, työntekijöiltä, vanhemmilta ja eri viitekehyksistä.
Terapeutti on tärkeä osa arkea. Hän osallistuu arjen tilanteisiin (ruokailut, tuokiot, siirtymät jne.) havaintoja tehden. Hän ohjaa keinoja ja mallittaa erilaisia toimintatapoja. Terapeutti suunnittelee ja toteuttaa henkilökunnan kanssa yhteistyössä tavoitteellisia pienryhmiä. Lisäksi hän valmistaa materiaaleja ja välineitä tukemaan arjen toimintoja. Lue lisää puheterapeutti Taina Olkinuoran Yhteisöllistä puheterapiaa -blogista.
Tabletlaitteet yhteisöllisen toiminnan tukena
YHES Ensimmäinen askel -perehdytyskoulutuksessa koulutettiin henkilökuntaa myös kuvan ja videon hyödyntämiseen lasten kanssa. Hankepäiväkotien jokaiseen tiimiin tullaan hankkimaan hankerahoituksella oman tabletlaite. Tämän koulutuksen tarkoituksena oli harjoitella tabletin käyttöä ja kuvaamista.
Koulutuksessa hyödynnettiin Kaikki kuvaa EDU:n Kamerakynän pedagogiikkaa. Tehtävänä oli kuvata pienryhmässä video, joka kuvaa omia vahvuuksia yhteisöllisen toiminnan viitekehyksessä. Videoita tehdessä välillä nousi tuskan hiki ja toisinaan naurettiin niin että huone raiku, mutta lopulta kaikki saivat hienot videot aikaiseksi.
Hanke tuo päiväkoteihin tietoa, välineitä ja menetelmiä monesta eri näkökulmasta. Haasteena onkin löytää ne arjessa toimivat keinot jotka vastaavat tarpeisiin, mutta eivät kuormita liikaa henkilökuntaa. Tiimeistä löytyy myös monenlaista osaamista ja sen jakamista sekä vertaistuen tärkeyttä ei voi kyllin korostaa.
Hanketyöntekijät käyvät säännöllisesti päiväkodissa mutta eivät ole jakamassa päivittäistä arkea, jossa tiedon tulisi siirtyä arkeen ja menetelmät sekä välineet ottaa käyttöön. Siirtymiseen tarvitaan arjen kumppanuutta kaikilta työntekijöiltä.