Hangonsillan päiväkodissa olemme osallistuneet Ilo kasvaa liikkuen -hankkeeseen. Päiväkodissamme olemme askeleella 2, jossa ideana on kehittää toimintaa. Päiväkodissamme kehittämisen kohteena on ollut ulkopedagogiikan kehittäminen ja sitä kautta lapsen fyysisen aktiivisuuden lisääminen. Olemme panostaneet erityisesti ohjatun ulkoliikunnan kehittämiseen.
Ulkoilu ja piha-alue ovat yksi tärkeä ja merkittävä oppimisympäristö päiväkodissa olevan lapsen maailmassa. Tämän vuoksi koimme tärkeäksi kehittää ulkopedagogiikkaamme. Viime kauden toimintaa arvioidessamme huomasimme, että osa lapsista ei ollut innostuneita liikkumaan ulkona ja fyysinen aktiivisuus jäi vähäiseksi päivän aikana. Huomasimme myös, että aikuiset eivät itse aktiivisesti liikuttaneet lapsia, vaan keskittyivät enemmän valvontaan. Aikuiset turvautuivat herkästi myös turvallisuushakuisuuteen. Huomasimme myös, että välinevarasto oli hyvin täynnä ja sieltä oli vaikea hakea välineitä.
Olimme jo aiemmin kehittäneet ulkopedagogiikkaa, mutta koimme tärkeäksi kehittää ulkopedagogiikkaa edelleen. Keinoina päätimme jatkaa torstaiaamupäivien liikuntavälineulkoilua. Tällöin käytämme leluja ja liikuntavälineitä juuri liikkumiseen. Vaikka leluilla ja välineillä on suuri rooli lasten innostumisessa, huomasimme että tämä ei yksin riitä liikuttamaan lapsia. Aikuisen roolilla liikuttajana näimmekin ison merkityksen. Päätimmekin alkaa panostaa siihen, että aikuinen ei vain anna liikuntavälineitä, vaan auttaa myös lapsia kehittämään liikunnallista toimintaa. Esimerkiksi erilaiset hyppyradat ovat olleet suosittuja ja saaneet lapsia iästä riippumatta osallistumaan innokkaasti liikkumaan. Lisäksi ulkona tapahtuvaa liikuntakasvatusta on helpottanut siivottu ja järjestelty ulkovälinevarasto, josta on helppo hakea liikuntavälineitä ulkoliikuntaan ja siten helpottanut liikuntavälineiden käyttöä ulkona.
Olemme ottaneet käyttöömme kerran kuukaudessa tapahtuvan ulkoliikuntatapahtuman, johon jokainen tiimi tuo yhden liikuntaleikin, joissa kierrämme pienissä ryhmissä. Näissä hetkissä pidämme myös yhteisen lämmittelyhetken, josta jakaannumme liikuntapisteille. Olemme kokeneet tämän helpoksi, ketään liikaa rasittamattomaksi toimintatavaksi, jolla olemme saaneet lisättyä lasten fyysistä aktiivisuutta ja juurrutettua liikunnallisuutta osaksi arkea. Välillä olemme leikittäneet näissä hetkissä samoja leikkejä, jotta lapsetkin oppivat uusia liikuntaleikkejä.
Liikunnallista oppimisympäristöä olemme rakentaneet myös vanhempien ja lasten yhteisillä liikuntatapahtumilla, joista olemme saaneet myös vanhemmilta positiivista palautetta. Pilvensirut järjestivät vanhempainillan sijaan liikunnallisen perheillan, jossa tavoitteena oli tuoda mahdollisuus vanhemmille tutustua toisiinsa, saada vertaistukea ja sitä kautta tukea myös lasten kaverisuhteiden kehittymistä. Perheilta järjestettiin sisätiloissa, missä käytäville ja saliin oli rakennettu liikuntapisteitä, joissa perheet pääsivät yhdessä liikkumaan ja leikkimään. Järjestimme perheille myös liikuttavan joulujuhlan, jossa olimme sirotelleet ulos erilaisia liikuntapisteitä. Kulkua ohjasi seppo-pelisovellus, jonka avulla perheet pääsivät liikkumaan yhdessä. Tässä mukanamme olivat YHES-hankkeen Riikka ja Taina. Pelisovellus toimi samalla esteettömän vuorovaikutuksen tukena.
Liikunta on tärkeä osa lapsen arkea ja se on tärkeä lapsen terveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena. Jatkamme keväällä 2020 ulkopedagogiikan kehittämistä. Tavoitteenamme on keväällä saada juurrutettua nämä toimintamallit osaksi arkea ja sitten arvioida, mitä lähdemme liikuntakasvatuksessa seuraavaksi kehittämään.
Leena Korhonen, liikuntavastaava