Tapainlinnan koulu (1-9)

Koulun logo

Tapainlinnan koulu on vuonna 2006 aloittanut yhtenäinen peruskoulu. Koulussa toimivat vuosiluokat 1.-9., yhteensä n. 650 oppilasta ja lähes 60 opettajaa.

Alakoulun luokat toimivat pääosin 1-2 sarjaisina (A ja B) ja vuosiluokilla 7–9 on 8 rinnakkaisluokkaa.

Koulussa on mahdollista aloittaa A-kielenä ryhmien muodostuessa joko ranska tai englanti, ja vuosiluokilla 7–9 jatketaan näiden lisäksi myös muissa alakouluissa aloitetun pitkän saksan opintoja. Tapainlinnan koulussa toimii yläkoulun 7-9 luokilla matematiikkaluokat sekä musiikkiluokat, joille pyritään erillisen pääsykokeen kautta 6. luokalla.

Kaikki Tapiksessa työskentelevät ja opiskelevat antavat oman panoksensa yhteishenkeen, jonka ansiosta jokaisella on hyvä ja turvallinen olo olla meidän koulussa. Kaiken toiminnan pohjana ovat Tapainlinnan koulun arvot yhteisöllisyys, kunnioittava vuorovaikutus ja hyvä työmoraali, joiden avulla tuetaan ja kannustetaan jokaista oppilasta.

Kuva Luciapäivän juhlasta ja teksti "Tapainlinnan koulu toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joululomaa!"

Päivitetty 20.12.2024