Vesilaitostoiminnan tavoite
Moitteettoman ja riittävän veden hankkiminen ja jakaminen asukkaille ja muille kuluttajille on yksi yhdyskunnan tärkeistä tehtävistä, joista vesilaitokset huolehtivat. Ilman hyvin toimivaa vesilaitosta ei nykyinen elämäntapa väestökeskuksissa olisi mahdollista. Vesilaitos raakaveden hankintajärjestelmineen, vedenpuhdistuksineen ja jakeluverkkoineen muodostaa elämää ylläpitävän perustekijän niin yksityisen ihmisen kuin koko yhteiskunnan osalta.
Suomessa varsinainen vesilaitostoiminta alkoi Helsingissä vuonna 1876 ja Tampereella vuonna 1898. Muut nykyisistä vesilaitoksista ovat aloittaneet toimintansa 1900-luvulla. 1930-luvun loppuun mennessä vesilaitostoiminta oli alkanut useimmissa kaupungeissa ja vajaassa puolessa silloisista kauppaloista.1
Vesijohtolaitoksen suunnittelu ja rakentaminen
Talvella 1940–41 Oy. Yleinen Insinööritoimisto Helsingistä suoritti pohjavesitutkimuksia, jolloin paras vesipaikka löydettiin Hyvinkään luoteispuolelta, kauppalan omistamalta tilalta nimeltään Schveitz. Suoritetuissa koepumppauksissa avonaisen lähteen luona saatiin vettä varmasti 15 litraa sekunnissa. Tähän paikkaan oli tarkoitus rakentaa kaivo ja asentaa siihen pumppu, joka pumppaisi veden päävesijohtoon. Myöhemmissä tutkimuksissa, jotka suoritettiin syys – marraskuussa 1942, noin 400 metrin päässä mainitusta paikasta erään perikunnan tilalla, löydettiin vieläkin antoisampi vedenottopaikka, josta saatiin vettä 20 l/s. Veden laatu oli molemmissa vesipaikoissa osoittautunut kokoonpanoltaan erinomaiseksi.
Vesijohtolaitoksen rakennussuunnitelmat olivat valmistuneet vuoden 1942 joulukuussa ja niitä tarkennettiin vielä maaliskuussa 1943. Suunnitelmat edellyttivät kauppalan asujaimiston kulutuksen lisäksi Valtionrautateiden tulevan mukaan laitoksen suurkuluttajaksi, mutta sen sijaan Yhdistyneiden Villatehtaiden vedentarve oli jätetty pois. Tällöin tultaisiin toistaiseksi toimeen yhdellä kaivolla ja vesitornin säiliön tilavuudeksi riittäisi 600 kuutiota. Vesijohtoverkko käsitti suunnitellussa muodossaan putkea 12595 metriä muotokappaleineen ja venttiileineen, 95 palopostia, yhden kaivon, pumppuhuoneen putkistoineen, kaksi pumppua, joiden tuotto oli 20 l/s, 90 metrin nostokorkeudella sekä väliaikaisen suojarakennuksen. Urakkasummaksi tuli 10.150.000 markkaa.
Kauppalanhallitus ja Rautatiehallitus olivat käyneet neuvotteluja riittävän suuren veden kulutuksen saamiseksi. Kauppala sitoutui hankkimaan vettä Hyvinkäälle rakennettavan Valtionrautateiden konepajalle sekä muihin Valtionrautateiden teknillisiin ja liikenteellisiin tarkoituksiin, kun Rautatiehallitus puolestaan sitoutui vähintään 150 m3 vuorokautiseen veden kulutukseen. Näin oli saavutettu sellainen pohja, johonka nojautuen voitiin tätä kauppalan kehityksen kannalta erinomaisen tärkeää hanketta ryhtyä toteuttamaan. Yhteensä veden vuorokautinen kokonaiskulutus, kauppalan talot ja pienteollisuus mukaan laskettuna, olisi noin 600 m3. Vesijohtolaitoksen pumput ja putkistot oli mitoitettu siten, että vedenkulutus voitiin tarvittaessa kohottaa yli 3000 m3 vuorokaudessa edellyttäen, että suurimmat kuluttajat varaavat riittävän suuria vesisäiliöitä. Arvioitiin, että vesijohtolaitos muodostuisi taloudellisesti kannattavaksi, kuten yleensä oli käynyt muissakin kaupungeissa ja kauppaloissa, mutta vallitseva poikkeuksellinen tilanne tulisi alkuvuosina hidastamaan tätä kehitystä.
Kauppalanjohtaja Jorma Tuominen selosti valtuustolle hankkeen vaiheita ja toteutumismahdollisuuksia. Asiasta keskusteltuaan kauppalanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti hallituksen tekemän ehdotuksen kokouksessaan illalla 27.5.1943. Valtuusto oikeutti kauppalanhallituksen tekemään yksityiskohtaisen urakkasopimuksen Oy. Yleinen Insinööritoimiston kanssa vesijohtolaitoksen rakennustyöstä laaditun suunnitelman perusteella, hankkimaan kauppalalle rakennuskustannuksia vastaavan lainan, hakemaan rakennusluvan sekä työvoimaluvan Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöstä ja ryhtymään vesialueen pakkolunastamiseen.
Kauppalanhallitus anoi Valtioneuvostolta lupaa pakkolunastaa yhteensä noin 6:n hehtaarin maa-alue yleistä tarvetta varten, koska neuvotteluissa em. perikunnan kanssa ei syntynyt luovutussopimusta. Kauppalan tulevaisuuden vedentarve turvattaisiin tällä perikunnan omistamalla tilalla, suoalueelta löydetyllä toisella vedenottopaikalla. Alueelle, josta 1,5 hehtaaria oli varsinaista vesialuetta, tarvittiin vielä erityinen 4,5 hehtaarin suoja-alue, joka myöhemmin muodostettaisiin puistoksi. Valtioneuvosto myönsi kauppalalle luvan pakkolunastaa maa-alue joulukuussa 1943.
Vesijohtolaitoksen vesitornin harjannostajaisia pidettiin toukokuun alussa 1944 tornityömaalla, johon osallistuivat työntekijöiden, työnjohdon ja Yleisen Insinööritoimiston johtavien insinöörien lisäksi Helsingin kaupungininsinööri A. Linnavuori, jota kauppala oli käyttänyt asiantuntijanaan, kauppalan työvoimapäällikkö nimismies O. Parkkonen sekä kauppalanvaltuuston- ja hallituksen jäseniä. Virvokejuomatarjoilun aikana puhuivat kauppalanjohtaja J. Tuominen ja insinööri O. Makkonen viimeksi mainitun todetessa, että nyt valmistunut puurakenteinen vesitorni on laatuaan ensimmäinen Suomessa. Tornin rakennustyöt olivat sujuneet erinomaisen hyvin ja vierailijat tutustuivat myös vesijohtotyömaihin. Lokakuun 1943 jälkeen, jolloin työt aloitettiin, oli enemmän kuin puolet suunnitelluista vesijohdoista asennettu.
Marraskuussa 1944 pimeän vuodenajan takia, Oy. Yleinen Insinööri toimisto pyysi yleisöä noudattamaan mitä suurinta varovaisuutta kulkiessaan vesijohtokaivantojen läheisyydessä, sillä päävesijohdosta oli nyt ryhdytty rakentamaan tonttijohtoja taloihin.
Elokuussa 1945 vesijohtolaitos oli valmistumassa ja kauppalan läntinen osa oli jo saanut vettä. Hämeenkadulta oli rakentamatta enää 40 metriä kymmentuumaista päävesijohtoa, jonka jälkeen itäinenkin osa saisi vettä ja vesijohtoverkon ensimmäinen vaihe olisi valmis. Taloliitoksia oli rakennettu noin 60: een taloon.
Koska vesimittareita oli saatavissa hyvin rajoitetutusti, oli kauppalanhallitus päättänyt toistaiseksi ottaa käyttöön kauppalan vesijohtolaitoksessa seuraavat maksut veden kulutuksesta: 10 markkaa henkilöltä kuukaudessa sellaisissa taloissa, joissa ei ole WC:tä, kuitenkin vähintään 50 markkaa talo, ja 12,5 markkaa henkilöltä WC:llä varustetuissa taloissa, kuitenkin vähintään 65 markkaa talolta kuukaudessa. Jos tontilla oli useampia rakennuksia, jotka kuuluivat samalle omistajalle, katsottiin ne yhteen taloon kuuluviksi. Sikäli kuin vesimittareita tultaisiin saamaan, perittäisiin toistaiseksi 10 markkaa kuutiometriltä. Maksut otettiin käytäntöön 15.8.1945.2
Kauppalanhallitus päätti kokouksessaan 23.10.1945 vastaanottaa rakentajalta, Oy. Yleinen Insinööritoimistolta, kauppalan vesijohtolaitoksen niillä varauksilla ja muistutuksilla, jotka kauppalan puolesta oli tehty 20.9.1945 pidetyn lopputarkastuksen pöytäkirjaan. Vesijohtolaitoksen rakennustöitä olivat valvoneet kauppalan rakennusmestari Selim Holmari ja putkiasentaja Väinö Vainio.
Vesijohtoputkea oli rakennettu vuoden 1945 aikana 1733,3 jm seuraavalle kaduille: Ahjonkatu, Hämeenkatu, Keskuskatu, Marjamäenkatu, Pappilankatu, Perttulankatu, Seurakatu, Siltakatu sekä vesijohto pumppuasemalta vesitornille (Mannesmann- ja valurautaputkea). Vuoden 1945 loppuun mennessä oli kauppalaan rakennettu vesijohtoputkea kaduille kaikkiaan 10.851,7 jm.
Vuosien 1943, 1944 ja 1945 aikana rakennettiin katuviemäriä kaikkiaan 8345 m kauppalan toimesta ja aikaisemmin oli rakennettu noin 700 m, joten kauppalan rakentaman katuviemärin pituus oli vuoden 1945 loppuun mennessä 9045 m. Ennen vuoden 1946 alkua oli rakennettu myöskin 102 taloliitosta ja vesi yhdistetty 75 rakennukseen.
Kauppalan vesijohtolaitoksen varsinainen toiminta alkoi siten vuoden 1946 alusta.3
Lähteet:
1 Päijännetunneli - Juhlajulkaisu, Pääkaupunkiseudun Vesi Oy, 1982.
2 Hyvinkään Sanomat 1943–1946.
3 Hyvinkään kauppalan kunnalliskertomukset 1945–1946.