Uusia penkkejä Vieremään ja Vehkojalle

Saamme säännöllisesti asukkailta palautetta, jossa toivotaan uusia penkkejä eri puolille kaupunkia ja tähän toiveeseen on nyt vastattu. 

Viime vuonna kaupungilla käynnistettiin penkkeihin liittyen projekti, jonka tavoitteena oli selvittää penkkitarvetta.

Penkkiprojekti aloitettiin tarkastelemalla kulkureittejä, joilla liikutaan paljon, mutta reitillä ei ole tarpeeksi penkkejä. Erityisesti tarkastelussa oli yli 65- vuotiaiden kulkureitit muun muassa lähikauppaan ja muihin palveluihin. Näistä tarkasteluista löytyikin useita paikkoja, joihin olisi hyvä saada uusia penkkejä.

uusipenkki

Tälle vuodelle saimme budjettiin rahaa penkkien lisäykseen. Viime vuoden penkkitilanteen tarkasteluissa kävi ilmi, että eniten tarvetta penkeille on Vieremässä ja Vehkojalla, ja tänä vuonna näille alueille päätettiinkin lisätä penkkejä.

Vieremässä on kuusi uutta penkkiä jo paikallaan, ja pian aloitetaan Vehkojan uusien penkkien asennukset. Penkit on tehty kaupungin omana työnä ja omalla penkkimallilla. Penkkiprojekti onkin toteutettu kokonaisuudessaan penkkien paikkojen mietinnästä aina niiden asennukseen asti yhteistyössä useiden kaupungin eri yksiköiden kesken.

Oletko jo istunut Vieremän uusilla penkeillä?


Vieremän ja Vehkojan alueella olevien penkkien lisäksi on Värimestarinpuistoon lisätty tänä kesänä puistosuunnitelman mukaiset penkit. Näistä kuva alla.

Värimestarinpuiston penkit

 

Päivitetty 17.9.2024