Maatalouden ilmoitukset
Ilmoitus lannan varastointitilavuudesta (aumaus) tai lannan levittämisen kieltoajasta poikkeamisesta
- Ilmoitus tulee tehdä vähintään 14 vrk ennen auman perustamista
- Neuvontapyyntö tai ilmoitus jätetään sähköisesti osoitteessa www.lupapiste.fi (Ympäristöön vaikuttava toiminta). Ilmoituksen käsittelystä ei peritä maksua.
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014) on tullut voimaan 1.5.2015. Asetuksella korvattiin vuoden 2000 "nitraattiasetus".
Asetus ohjaa lannan käyttöä ja varastointia antamalla määräyksiä mm. lantalan tilavuudesta ja sijainnista, lannan varastoinnista poikkeamisesta ja tällöin tehtävästä aumausilmoituksesta, lannan ja väkilannoitteiden käytöstä, levitysajoista ja typpimääristä. Lisäksi asetuksessa ohjeistetaan esim. lannoitteiden varastointitilojen rakenteellisista vaatimuksista sekä lantavarastojen vähimmäistilavuuksista eri eläinlajien kohdalla.
Yleinen ilmoitusmenettely
Ympäristönsuojelulain (YSL 2014/527) muutossäädöksen mukaisesti eläinsuojille sovelletaan ilmoitusmenettelyä. Toimivan eläinsuojan kohdalla ilmoitusmenettelyä sovelletaan, kun toiminnassa tapahtuu olennainen muutos tai lupaa on syytä muuttaa ympäristönsuojelulain 89 §:n mukaisesti.
Ymparisto > Eläinsuojat