Valtionosuuksien ja verotulojen odotettua heikompi kehitys pakottaa Hyvinkään kaupungin etsimään talouden tasapainotuskeinoja

Hyvinkään kaupungin talouden näkymä on heikentynyt ennakoitua enemmän, sillä hyvinvointialueuudistuksen vuoksi kaupungin rahoitusta leikataan 5,3 milj. euroa ennakoitua enemmän. Myös arvio kaupungin saamasta osuudesta yhteisöveron tuotosta on heikentynyt yleisen taloustilanteen myötä ja kaupungin vuokratuotot pienenevät hyvinvointialueen irtisanottua vuokrasopimuksia kaupungin omistamista sosiaali- ja terveydenhuollon tiloista.

”Kaupungin talouden pysyvät menot näyttävät painelaskelman mukaan olevan selvästi pysyviä tuloja suuremmat. Tällä hetkellä taloudessa näyttää olevan noin 8,5 milj. euron rakenteellinen alijäämä, josta eroon pääseminen vaatii suunnittelua, päätöksiä ja toimeenpanoa”, arvioi talousjohtaja Markus Peevo.

”Tässä vaiheessa on tärkeää erottaa vaihtoehtojen valmistelu ja niistä päättäminen. Erilaisten toimien ja toimintojen kustannusten selvittäminen ja esittäminen on sinänsä aivan normaalia toiminnan tuloksellisuuden arviointia”, korostaa Peevo.

Hyvinkään kaupunginhallitus käsitteli talousarvion 2025 laadinnan lähtökohtia kokouksessaan 10.6.2024. Kaupunginhallitus ohjeistaa päätöksessään, että kaupunki valmistelee taloussuunnitelman siten, että talous tasapainotetaan toimintakatetta parantavilla toimilla ilman veronkorotuksia.

”Kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukaisesti kaupungin viranhaltijat valmistelevat esityksen siitä, mitä olisivat sellaiset toimenpiteet, joilla kaupunginhallituksen ohjeistama talouden 8,5 milj. euron sopeutus saataisiin aikaan. Talouden tasapainotusta ohjaamaan kaupunginhallituksen on välttämätöntä nimetä poliittinen ohjausryhmä, jotta lopulliseen päätöksentekoon valmisteltavien toimenpiteiden asiakas-, talous- ja henkilöstövaikutukset ovat hyväksyttäviä”, toteaa kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen.

Hyvinkään kaupunki viestii talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2026-2027 laadinnasta omilla verkkosivuillaan, sosiaalisen median kanavissaan sekä tarpeen mukaan erillisillä tiedotteilla.

Lisätietoja

  • Johanna Luukkonen, kaupunginjohtaja, p. 040 673 2001
  • Markus Peevo, toimialajohtaja/talousjohtaja, p. 040 155 4228
Päivitetty 12.6.2024