Nyt vetoavat pääkaupunkiseudun ympäristökunnat ja -kaupungit: In house-yhtiöiden mekaaninen sääntely uhkaa hyvin toimivia palveluja ja tulee kalliiksi

Pääkaupunkiseutua ympäröivät Kuuma-seudun kunnat ja kaupungit eli Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti vetoavat yhdessä Kuntaliiton kanssa maan hallitukseen, että se ei veisi eteenpäin hankintalain uudistusta sellaisessa muodossa, joka rajaa mekaanisesti kuntien yhteisten yhtiöiden käyttöä. 

Hallituksen suunnitelman mukaan kunnan tulisi omistaa vähintään kymmenen prosenttia yhtiön osakkeista voidakseen käyttää sen palveluja.

– Käytännössä kaikki pääkaupunkiseudun ympäristökunnat ovat osakkaina yhtiöissä, joita tulisi purkaa ja joiden tuottamat palvelut tulisi järjestää uudelleen eri tavoin. Näiden yhtiöiden avulla järjestetään kuntalaisille ja toimivan yhteiskunnan kannalta elintärkeitä palveluita esimerkiksi jätehuollossa ja ICT-palveluissa, Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen avaa tilannetta.

 – Yhteisten yhtiöiden käytölle kunnissa on hyviä syitä, esimerkiksi osaavan henkilökunnan varmistaminen tai investointikustannusten jako järkevällä tavalla, Luukkonen lisää.

Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä korostaa, että kuntien yhtiöt käyttävät nykyäänkin markkinoita ja hankkivat palveluja erityisesti pieniltä paikallisilta yrityksiltä. Jo tällä hetkellä kuntien in house -yhtiöt ostavat jopa 50–75 prosenttia liikevaihdostaan yksityiseltä markkinalta. Yhtiöt myös kilpailuttavat hankintansa laajasti.

– Hankinnoilta edellytetään koko ajan enemmän kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta. Lakimuutos kuitenkin vahvistaisi myyjän asemaa markkinoilla, mikä voi johtaa kalliimpiin hankintoihin, markkinoiden keskittymiseen ja paikallistalouden heikentymiseen, Outi Mäkelä varoittaa.

–  Kunnille paikallisten yrittäjien menestyminen on erittäin tärkeää. Pelkona on, että uudistuksessa ajaudutaan ojasta allikkoon esimerkiksi siten, että kunnat palaisivat omaan tuotantoon tai kotimaisten ja paikallisten yritysten sijaan markkinat valuisivat kansainvälisille suuryhtiöille.

Esimerkiksi Keski-Uudellamaalla ja Länsi- ja Itä-Uudellamaalla jätehuollosta huolehtivat Kiertokapula Oy ja Rosk`n Roll Oy eivät voisi enää tuottaa jätehuollon palveluja kaikille omistajilleen. Yhtiöiden omistukset tulisi järjestellä uudelleen ja näiden tilalle tulisi perustaa uusia organisaatioita sekä tehdä uudet investoinnit jätehuollon järjestämiseksi.

Lainvalmistelun aikana kunnat ja Kuntaliitto ovat nostaneet esiin näkökohtia, jotka helpottaisivat kuntien tilannetta. Myös markkinoiden toimivuutta valvova Kilpailu- ja kuluttajavirasto on esittänyt huolensa muutoksen seurauksista.

Kuuma-seudun kaupungin- ja kunnanjohtajien mielestä hankintalainsäädännön uudistuksessa tulisi välttää jäykkää sääntelyä, joka rajoittaa kuntien toimintavapautta.

– Lakimuutoksen vaikutusten arviointi tulisi tehdä huomattavasti perusteellisemmin. On vaikea ymmärtää, miksi tässä taloustilanteessa julkiselle sektorille valmistellaan uudistusta, joka näyttäisi aiheuttavan lähinnä valtavia kustannuksia ja suhteellisesti vain vähäisiä hyötyjä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen toteaa.

Päivitetty 10.12.2024