Hyvinkääläiset ovat aktiivisia osallistujia – palautekanava ja kuntalaiskahvit tarjoavat osallistumisen kanavia

Hyvinkään kaupungin palautekanavalle tuli vuoden 2024 aikana kaikkiaan 3311 palautetta. Hyvinkääläiset osallistuivat aktiivisesti myös kaupungin järjestämiin vapaamuotoisiin kuntalaiskahvitilaisuuksiin.

Hyvinkääläiset ovat antaneet kaupungille aktiivisesti palautteita myös vuonna 2024. Palautteita ja ehdotuksia saapuu palautekanavan ohella somekanavissa, kasvokkaisissa kohtaamisissa, puhelimitse sekä sähköpostitse. Kaikki palautteet ja ideat käydään kaupungilla läpi, ja niiden pohjalta tehdään aktiivista kehitystyötä.

”Hyvinkään kaupunki saa runsaasti yhteydenottoja eri viestintäkanavia pitkin. Paitsi kehityskohteita ja vikailmoituksia, olemme saaneet myös useita kiittäviä palautteita viikoittain. Yhdessä kaupunkilaisten kanssa viemme Hyvinkäätä eteenpäin”, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen kiittää.

Suurin osa palautteista saapuu tekniikan ja ympäristön toimialalle, erityisesti kadut ja liikenne -osioon sekä puistot, ympäristö ja ympäristöterveys -osioon. Loput palautteet jakautuivat muiden kategorioiden kesken.

Kaupunki on parantanut palautteiden pohjalta muiden liikenneturvallisuutta suojateiden lisäämisten (Sairaalankatu) ja yksittäisten liikennemerkkimuutosten kautta sekä pysäköintirajoituksin. Lisäksi Jäähallin pysäköintialueelle asetettiin yöllinen ajokielto rauhoittamaan alueella hurjastelua ja koulujen läheisyyteen muiden muassa Välkky-havainnelaitteita muistuttamaan rauhallisen ajotyylin tarpeellisuudesta.

Kuntalaiskahvit jatkuvat kevätkaudella

Kaupunki järjesti vuonna 2024 kuntalaiskahvitilaisuuksia kuntalaisten toivomien teemojen mukaan. Aktiivista keskustelua käytiin muiden muassa viheralueista, leikkipuistoista, liikkumisesta, liikennesuunnittelusta sekä asumisen mahdollisuuksista.

Kaupunki jatkaa kuntalaiskahveja myös 2025. Kevätkaudelle aiheiksi valikoituivat Unelmien Hyvinkää (27.2.2025) ja viheralueohjelma (8.4.2025). Kahvit juodaan Hyvinkään kaupungintalon Kahvila Donnerissa. ”Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan jälleen tänä vuonna! Kuntalaiskahveista on muodostunut mukava ja erinomaisen hyvä vuoropuhelun foorumi”, kaupunginjohtaja jatkaa.

Palautetta voi lähettää eri aihealueisiin liittyen:
Palautteet ja kehitysideat · eHyvinkää (ehyvinkaa.fi)

Palautekanavan raportteja voi katsoa verkkosivuilta:
Palaute raportti · eHyvinkää (ehyvinkaa.fi)

Lisää kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista voit lukea täältä:
Osallistu ja vaikuta - Hyvinkään kaupunki

Päivitetty 27.1.2025