Vanhanmyllyn koski

Vanhanmyllyn koski sijaitsee kauniin siirtolapuutarhan läheisyydessä.

Siirtolapuutarhan alueella on kalastusalueen parkkialue ja infotaulu, josta selviävät alueen kalastussäännöt.

Kalastusalue alkaa siirtolapuutarhan tiellä olevan sillan yläpuolelta Kytäjäntien sillalle asti. Jokiosuus on onki-, pilkki- ja viehekorttikiellossa.

Kalastusalue on noin kilometrin pituinen.

Alueelle luonteenomaista on Vanhanmyllyn virran mataluus ja kivikkoisuus. Vanhamylly on varsinkin perhokalastajien mieleen, koska virrassa olevat kirjolohet ja harjukset ovat varteenotettavia vastuksia. Alasuvannosta joki kiemurtelee muutamien luonnonmukaisten virta- ja kivetyspaikkojen myötä Kytäjäntielle saakka.

Alueelle istutetaan vuosittain useita kirjolohia, taimenia ja harjuksia. Vanhanmyllyn alasuvannon tiedetään olevan hyvä kalapaikka, koska se tarjoaa hyvän suojan kaloille muuten niin matalassa jokiuomassa.

Koskikunnostukset

Jokiuomaan on lisätty kalastuksen parantamiseksi kiviä ja koskipaikoissa on lisätty virtaama vaihtelua.

 

 

 

Päivitetty 17.7.2023