Työ ja opiskelu

EU-kansalaiset, samoin kuin Norjan, Islannin, Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaiset, saavat työskennellä Suomessa ilman oleskelulupaa. Yli kolme kuukautta kestävä oleskelu täytyy rekisteröidä Maahanmuuttovirastolle.


kuva jäähallilta


Työntekijä, joka on jonkun muun kuin edellä mainitun maan kansalainen eli ns. kolmannen maan kansalainen, tarvitsee työntekoa varten yleensä joko työntekijän oleskeluluvan tai muun ansiotyöhön oikeuttavan oleskeluluvan. Työntekijän oleskeluluvan hakuprosessi

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelusta löydät tietoa esimerkiksi palkkauksesta, työajasta ja lomista 15 kielellä: Ulkomaalaisena työntekijänä Suomessa

Paljon hyödyllistä tietoa työnteosta ja yrittäjyydestä Suomessa löydät InfoFinlandin sivulta.


TE-palvelut

Jos sinulla ei ole työtä tai jäät työttömäksi, ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä.

TE-palveluiden aluesivulta löydät oman alueesi avoimet työpaikat ja palvelut. Palvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi 1.1.2025.
Lue ajankohtaiset uutiset Keski-Uudenmaan TE-palveluista.

Uudenmaan TE-toimisto, Hyvinkää

Uudenmaan TE-toimisto, Järvenpää


Opiskelu

Suomessa koulutusjärjestelmään kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, toisen asteen koulutus ja korkeakoulutus. Aikuiskoulutus on tarkoitettu aikuisille, ja se sisältää paljon vaihtoehtoja perusopetuksesta korkeakoulutukseen. Tutustu suomalaiseen koulutukseen täältä >>>


Maahanmuuttaneiden kotoutuminen

Kotoutuminen tarkoittaa, että maahanmuuttaneet perehdytetään suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Alkukartoitus selvittää tilanteesi ja tarpeesi erilaisille palveluille. Alkukartoitusta voit pyytää TE-toimistosta tai kunnalta. Kotoutuminen toteutetaan kotouttamissuunnitelman avulla. Myös kotoutumissuunnitelman teet yhdessä TE-toimiston tai kunnan maahanmuuttajatoimiston kanssa. Suunnitelmaan kuuluu myös kotoutumiskoulutus. Lue lisää >>>

Päivitetty 29.10.2024