Ridasjärvi

Ridasjärven kylätalo

Ridasjärvi on noin 400 asukkaan pitkän historian omaava kylä Hyvinkäällä, noin 10 kilometriä kaupungin keskustasta itään.

Kylän nimi tulee samannimisestä järvestä, jonka itärannalla kylä sijaitsee. Ridasjärvi on pinta-alaltaan 296 hehtaaria ja keskisyvyydeltään 80 senttimetriä. Rannat ovat monin paikoin soisia ja umpeen kasvavia. Ridasjärvessä on useita kaisla- ja kortesaarekkeita.

Ridasjärven lintutornissa lintubongari

Ridasjärven, Järvisuon ja Ritassaarensuon kokonaisuus muodostaa kansallisesti merkittävän FINIBA-linnustoalueen. Ridasjärvellä pesii runsaasti naurulokkeja, sinisorsia, telkkiä, nokikanoja ja härkälintuja. Myös harvinainen pikkulokki pesii järvellä vakituisesti.

Keväisin muuttavia lintuja levähtää järvellä sadoittain. Yleisimpiä ovat joutsenet, joiden lisäksi tavataan kymmeniä metsähanhia ja joitakin kanadan-, meri- ja tundrahanhia.

Ridasjärven opaskyltti

Ritassaarensuolla elää lähinnä yleisiä eteläsuomalaisia lintulajeja. Erityistä suojelua vaativia lajeja ovat kurki, sääksi ja teeri.

Kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksia riittää

Kylässä toimii Ridasjärven koulu, joka on alakoulu 1.– 6.- luokkalaisille, sekä esiopetusryhmä. Koulun yhteydessä on myös aktiivinen päiväkoti.

Ridasjärven koulu

Ridasjärven elämää vilkastuttaa osaltaan aktiivinen nuorisoseura, joka on perustettu vuonna 1900. Se järjestää kyläjuhlia, jumppaa, näyttelyitä ja nuorille tarkoitettua toimintaa

Ridasjärven Nuorisoseuralla on oma vuonna 1911 rakennettu seurantalo Päivölä. Sitä vuokrataan eri tarkoituksiin niin yksityisille kuin yhteisöille.

Kylällä toimii myös kalastuskunta ja useita metsästysseuroja. Kalastuskunta vuokraa veneitä, kanootteja ja polkupyöriä. Sen kautta ovat saatavilla myös kalastus- ja linnustusluvat.

Ridasjärvellä venesuojat

Ridasjärven kylältä muutaman kilometrin päässä sijaitseva Hyvinkään ampumaurheilukeskus tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet muun muassa haulikko- ja luodikkoammuntaan.

Ridasjärvellä on panostettu huomattavasti liikunnan harrastamiseen. Vuonna 2023 peruskorjattu urheilu - kenttä tarjoaa monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Siellä voi harrastaa esimerkiksi pesäpalloa, jalkapalloa, lentopalloa ja skeittausta.

Liikuntakaukalossa pääsee pelaamaan koripalloa ja jalkapalloa. Talvella kaukalossa voi pelata jääkiekkoa ja luistella.

Ridasjärven kylän läpi kulkee suosittu kevyen liikenteen väylä, jonka varrella on kesäkahvila. Se on saanut suuren suosion, ja on kesäisin vilkkaassa käytössä.

>> Ridasjärven kyläasiain neuvottelukunta

Ridasjärvi

Päivitetty 19.1.2024