Yritystarinoita Hyvinkäältä: PERI Suomi

PERI Suomi on yhdessä emoyhtiön tuotekehitysosaston kanssa pystynyt innovoimaan aivan uudenlaisiakin ratkaisuja kertoo markkinointipäällikkö Mirja Tuure.

yritystarinoita

PERI Suomi ottaa vastuullisuusasiat vakavasti

Hyvinkään Hakakalliosta löytyy yritys, jonka juuret ovat Saksan Baijerissa. Vuonna 1969 perustettu PERI on yksi maailman suurimmista muotti- ja telinevalmistajista toimien yli 60:ssa maassa.

PERI-konsernin Suomen tytäryhtiö PERI Suomi Ltd Oy on perustettu vuonna 1993. Se työllistää noin sata henkeä, joista Hyvinkäällä noin 70.

PERI Suomi vuokraa ja myy emoyhtiön valmistamia betonimuotti-, tuenta- ja telinejärjestelmiä sekä niihin liittyviä oheistuotteita ja palveluita.

"Yritys on toiminut omistamallaan Hakakallion tontilla vuodesta 2005 ja tehnyt sinne monenlaisia investointeja".

– Tarjoamme myös kattavan myynti- ja asiakaspalveluorganisaation sekä suunnittelun. Yhdessä rakennustyömaan pääurakoitsijan sekä betonimuottiurakoitsijan kanssa pyritään sitten löytämään paras mahdollinen toteutustapa, sanoo yrityksen markkinointipäällikkö Mirja Tuure.

Tuuren mukaan PERI Suomelle tulee selvää etua siitä, että se on osa isoa kansainvälistä konsernia.

– Jos Suomessa käynnistyy joku erityisprojekti, niin saamme siihen kalustoa ja tarvittaessa suunnitteluapuakin muualta. Tällainen projekti oli muun muassa Helsingin Kalasatamaan noussut maamme ensimmäinen pilvenpiirtäjä.

Pohjolan karut olosuhteet vaativat rakentamiselta paljon. PERI Suomi on yhdessä emoyhtiön tuotekehitysosaston kanssa pystynyt innovoimaan aivan uudenlaisiakin ratkaisuja.

– Suomen markkinoille kehitetty lämmitettävä järjestelmämuotti mahdollistaa seinien paikallavalut jopa -20 lämpötiloissa.

Akkanen ja Tuure

Konserniin kuuluminen tuo monenlaisia etuja

Mirja Tuure kertoo, että konsernin yksi etu näkyy erilaisen osaamisen jakamisessa.

– Pidämme eri maiden tytäryhtiöiden kanssa säännöllisesti palavereja, joissa jaetaan hyviä käytäntöjä.

"Kaikessa toiminnassa myös pyritään optimaaliseen logistiikkaan".

Tuuren mukaan Hyvinkää on PERI Suomi Ltd Oy:lle erinomainen sijaintipaikka. Yritys on toiminut omistamallaan Hakakallion tontilla vuodesta 2005 ja tehnyt sinne monenlaisia investointeja.

– Viimeksi olemme rakentaneet uuden lähettämörakennuksen ja lisänneet nosturikapasiteettia yhteistyössä Konecranesin kanssa.

PERI Suomi käyttää hyvinkääläisiä alihankkijoita muun muassa pihan kunnossapidossa, siivouksessa ja sähköasennuksissa.

– Hotel Sveitsin kanssa meillä on majoitussopimus. Sen palveluista olemme saaneet vierailtamme paljon hyvää palautetta, Tuure sanoo.

Vastuullisuus tärkeässä roolissa

Mirja Tuure toteaa, että PERI Suomi ottaa nykymaailman tapaan vastuullisuusasiat hyvin vakavasti. Esimerkiksi yrityksen käyttämät puumateriaalit tulevat vain sertifioidulta alueelta.

Kaikessa toiminnassa myös pyritään optimaaliseen logistiikkaan.

– Päävarastossamme on siirrytty juuri sähkötrukkeihin. Lisäksi työsuhdeautopolitiikassamme kannustetaan sähkö- tai hybridiautoihin.

"PERI Suomi käyttää hyvinkääläisiä alihankkijoita muun muassa pihan kunnossapidossa, siivouksessa ja sähköasennuksissa".

Vastuullisuutta on sekin, että PERI Suomi pyrkii toiminnassaan määrätietoisesti eroon kertakäyttöisyydestä.

– Meillä on esimerkiksi muotteja, jotka huollon ansiosta ovat olleet käytössä kymmenenkin vuotta, Tuure huomauttaa.

Uusi toimitusjohtaja kiittää Hyvinkään sijaintia

PERI Suomi sai syyskuussa 2024 uuden toimitusjohtajan, joka tuli organisaation sisältä. Ilkka Akkanen on työskennellyt yrityksessä seitsemän vuotta Head of Panel Products & Components -tehtävässä.

Mies asuu Kouvolan Korialla, josta käsin on noin seitsemän vuotta ajanut työpisteelleen Hyvinkään Hakakallioon.

– Kiinnostavan ja motivoivan työn perässä voi kulkea pidemmänkin matkan ja onhan hybridityömallikin olemassa tänä päivänä.

Akkasella on takanaan pitkä ura metsäteollisuuden kansainvälisissä johtotehtävissä.

– Vahvuutenani pidän vuorovaikutteista organisaatioiden johtamista sekä asiakaspinnassa toimimista "hands on"-periaatteella. Se merkitsee tuloksen tekemistä yhdessä osaavien ammattilaisten kanssa.

Akkanen alkaa luotsaamaan PERI Suomea luottavaisin mielin, vaikka rakennusteollisuus käy parhaillaan läpi historiallisen vaikeita aikoja.

– Analysoimme ensin huolella kaikkia toimintojamme, jonka jälkeen teemme tarvittavat muutokset toiminnan tehostamiseksi.

"Tarjoamme myös kattavan myynti- ja asiakaspalveluorganisaation sekä suunnittelun". 

Uusi toimitusjohtaja kiittelee Hyvinkään logistista sijaintia. Kaupunki on erinomaisella paikalla yrityksen asiakaskuntaa ajatellen.

– Minulla ei ole vielä juurikaan kokemusta yhteistyöstä Hyvinkään kaupungin kanssa, mutta uskoisin asian selvenevän vielä matkan varrella.

 Ilkka Akkanen ja Mirja Tuure
Kuvassa Ilkka Akkanen ja Mirja Tuure

Peri Suomen sivut

Teksti ja kuvat: Vesa Keinonen


#elinvoimainen #elämyskaupunki #businesshyvinkää #yritystarinoita @Hyvinkääncity

>> Lisää yritystarinoita

Päivitetty 1.10.2024