Hyvinkääläistuotteet näkyvät monessa ruokapöydässä
Hyvinkäällä on pitkät perinteet myös elintarviketeollisuudessa. Nykyään toimialaa kaupungissa edustaa muun muassa ruotsalaistaustainen Lantmännen.
Yli kahdessakymmenessä maassa toimiva, 18 000 ruotsalaisen maanviljelijän omistama osuuskunta rantautui Hyvinkäälle vuonna 2022, jolloin se osti Myllyn Paras -elintarvikekonsernin.
– Myllyn Parhaan mylly Hyvinkäällä ja Tammelan tuotantoyksikkö sulautettiin tuolloin Lantmännen Cerealia -yksikköön. Pakasteleipomotoiminta taas integroitiin Lantmännen Unibakeen, kertoo Lantmännen Cerealian Hyvinkään tehtaan johtaja Kimmo Paananen.
Muutosten jälkeen Myllyn Paras -tuotemerkki säilyi. Tuotteetkin valmistetaan edelleen pääosin Hyvinkäällä.
"Työvoimaa tulee aika laajalta alueelta. Jokaisen työntekijän koulutamme tehtäviinsä itse."
Elintarviketeollisuuden perinteet alueella ovat vahvat. Nykyinen Lantmännen Cerealian Hyvinkään yksikkö sijaitsee paikalla, johon alueen maanviljelijät perustivat vuonna 1928 Tuottajien Mylly Oy:n kauramyllyn.
– Osa toimitiloistamme on edelleen peräisin tuolta vuodelta. Toki niitä on useaan kertaan remontoitu.
Tuttuja suomalaisten ruokapöytien tuotteita
Paananen kertoo, että Lantmännen Cerealia kehittää, tuottaa ja markkinoi laajaa valikoimaa erilaisia tuotteita. Ne ovat enimmäkseen viljapohjaisia, kuten jauhoja, jauhosekoitteita, ryynejä, myslejä, näkkileipää, pastaa ja pannukakkuja.
– Cerealia valmistaa myös kasvipohjaisia elintarvikkeita ja paljon muutakin. Tuotevalikoimaan kuuluu suomalaisista ruokapöydistä tuttuja tuotemerkkejä: Vaasan, Myllyn Paras, AXA, Start! ja GoGreen.
Myllyn Paras on Suomen markkinajohtajia pakastetuotteissa ja kuivapastassa. Sillä on vahva asema myös jauho- ja hiutalekategorioissa.
– Brändin käyttämistä raaka-aineista tulee Suomesta suurin osa, Paananen toteaa.
"Elintarviketeollisuuden perinteet alueella ovat vahvat".
Kuluttajien lisäksi Lantmännen toimittaa jauhoja ja hiutaleita myös leipomoille, jälleenmyyjille ja elintarviketeollisuudelle.
– Lantmännen Unibaken leipomo taas toimii Sahanmäen teollisuusalueella. Se on erikoistunut leivonnaispakasteisiin.
Kimmo Paanasen mukaan Lantmännen on löytänyt Hyvinkäältä mainiosti alihankkijoita ja muita yhteistyökumppaneita.
– Paikkakunta on riittävän suuri ja täältä löytyy monenlaisia osaajia. Ja Hyvinkään logistinen sijainti on tietysti erinomainen.
"Lantmännen Cerealian tulevaisuus Hyvinkäällä näyttää hyvältä".
Hyvinkäällä Lantmännen Cerealia työllistää 50 henkilöä, joista 42 tuotannon puolella. Elintarviketeollisuudelle tyypillisesti työ on useimmilla vuorotyötä.
– Työvoimaa tulee aika laajalta alueelta. Jokaisen työntekijän koulutamme tehtäviinsä itse. Meillä on oma koulutusohjelma, jota kehitämme koko ajan.
Paanasella on myös yksi kehitysehdotus. Se liittyy työntekijöiden liikkumisen.
Lantmännenin tehtaalta on Hyvinkään rautatieasemalle noin kaksi kilometriä, ja julkinen liikenne ei hänen mukaansa toimi tällä välillä riittävän hyvin.
– Meidän kannaltamme olisi erittäin hyvä asia, jos busseja kulkisi tälle työpaikka-alueelle aamuisin ja iltapäivin selvästi tiheämmin. Parantuneesta joukkoliikenteen palvelutasosta hyötyisivät varmasti myös Kone ja Konecranes, jotka sijaitsevat tässä vieressämme.
Hyvinkää keskeinen osa yrityksen arvoketjua
Kimmo Paanasen mukaan Lantmännen Cerealian tulevaisuus Hyvinkäällä näyttää hyvältä. Yritys jatkaa investointeja ja kehitystyötä paikallisiin yksiköihinsä.
– Hyvinkään tuotantolaitos on keskeinen osa Lantmännenin arvoketjua ”pellosta pöytään”.
"Myllyn Paras on Suomen markkinajohtajia pakastetuotteissa ja kuivapastassa".
Paananen asuu itse Helsingissä, mutta on käynyt töissä Hyvinkäällä vuodesta 2019.
– Olemme perheen kanssa pohtineet Hyvinkäälle muuttamista, mutta vielä se ei ole toteutunut.
Tehtaanjohtaja on kuitenkin löytänyt työpaikkakunnaltaan huippuluokan olosuhteet mieliharrastuksilleen.
– Kytäjän eteläpuolella minulla on metsästyspaikka ja Ridasjärvellä on ampumaharjoittelua varten ehkä maamme paras ampumaurheilukeskus. Myös suunnistusmaastot Hyvinkäällä ovat erinomaiset, Paananen kehuu.
Yhteistyö Hyvinkään kaupungin kanssa on tehtaanjohtajan kanssa ollut vahvaa ja monipuolista. Se tukee molempien tavoitteita.
– Lähiaikoina yhteistyö varmasti edelleen tiivistyy, kun tapaan kaupungin johtoa.
Kuvassa Kimmo Paananen
Teksti Vesa Keinonen. Kuvat Vesa Keinonen
#elinvoimainen #elämyskaupunki #businesshyvinkää #yritystarinoita @Hyvinkääncity
>> Lisää yritystarinoita