Kaupunkien ja valtion yhteistyötä vahvistetaan uudenlaisten kumppanuuksien kautta – yhdessä ratkotaan esimerkiksi jengiytymistä, liikkumista ja osaamisen kysymyksiä

Valtion ja kaupunkien uudenlaiset yhteistyön muodot ja kumppanuuksien kehittäminen ovat
saaneet vahvan alun. Uusimpana yhteistyön muotona ovat aloittamassa juuri asetettu niin
sanottu elinvoimakumppanuus Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kanssa sekä kahdentoista
keskisuuren kasvukaupungin ja valtion yhteistyö.

Jo viime syksynä käynnistettiin kuuden suurimman kaupungin ja valtion strateginen
yhteistyöallianssi, ja valmisteilla on myös kumppanuus Joensuun, Lappeenrannan ja Imatran
kaupunkien kanssa.

Uudenlaiset kumppanuudet pohjaavat pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan, jonka
mukaan hallitus vahvistaa kaupunkipolitiikkaa, joka rakentuu valtion ja kaupunkien välisen reilun
kumppanuuden varaan. Tavoitteena on, että vahvoilla ja tasavertaisilla valtion ja kaupunkien
kumppanuuksilla saadaan ratkottua erilaisia yhteisiä haasteita aiempaa tehokkaammin.

”On hienoa, että olemme saaneet solmittua hyvässä yhteistyössä uudenlaisia kumppanuuksia, ja
odotan innolla yhteistyön syventämistä eri kaupunkiryhmien kanssa. Kaupunkien merkitys
talouskasvun ja työllisyyden luojina on keskeinen, samoin esimerkiksi koulutuksen ja osaamisen
pohjan rakentamisessa. Samalla kaupungit ovat koteja, jotka tuovat ja luovat turvaa, hyvinvointia
ja yhteisöllisyyttä sekä elämyksiä ja hyvää arkea asukkailleen”, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa
Ikonen sanoo.

Esimerkiksi kuuden suurimman kaupungin allianssi aloitti syksyllä työnsä hakemalla yhdessä
ratkaisuja jengiytymiseen ja varhaiskasvatuksen osaajapulaan. Elinvoimakumppanuus aloittaa
osaamisen ja liikkumisen teemoilla ja niin sanottujen keskisuurten kasvukaupunkien kumppanuus
kulttuurin ja uudistuvan teollisuuden teemoilla.

”Nämä ovat kaikki aihepiirejä, jotka ovat sekä valtion että kaupunkien työn ytimessä ja joissa
kaupungeilla on paljon annettavaa myös valtion työn suuntaan”, Ikonen jatkaa.

Uudenlaiset kumppanuudet perustuvat kaupunkien aloitteisiin

Uudenlaiset valtion ja kaupunkien kumppanuudet perustuvat kaupunkien omiin aloitteisiin, niiden
yhdessä muodostamiin ryhmittymiin ja yhteistyössä valtion kanssa haarukoituihin tekemisen
tapoihin ja teemoihin.

  • Strateginen allianssi kuuden suurimman kaupungin kanssa

Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Valtion ja
kaupunkien strategisen yhteistyöallianssin perustamisella tavoitellaan entistä tehokkaampaa,
operationaalista yhteistyötä valtakunnallisten ja erityisesti suurimpia kaupunkeja koskevien
haasteiden ratkaisemiseksi. Allianssiyhteistyö on lähtenyt liikkeelle viime syksynä ja siinä on
pureuduttu esimerkiksi jengiytymisen ehkäisyyn ja varhaiskasvatuksen osaajapulaan.

Allianssiyhteistyötä ohjaa pääministerin vetämä yhteistyöryhmä, jonka varapuheenjohtaja on
kunta- ja alueministeri. Mukana ovat kaupunkien pormestarit, kaupunginjohtajat sekä tarpeen ja
käsiteltävän aiheen mukaan muita valtioneuvoston jäseniä.

  • Elinvoimakumppanuus

Elinvoimakumppanuus Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkien kanssa keskittyy nimensä
mukaisesti alueellisen elinvoiman ja osaamisen sekä urheilukaupunkeina liikkumisen kysymyksiin.
Työtä on käynnistetty ministeri Ikosen johdolla ja työryhmässä ovat mukana kaupunginjohtajat.
Tässä kumppanuudessa työhön kutsutaan mukaan myös korkeakoulujen sekä elinkeinoelämän
edustajia ja muita asiantuntijoita sekä asianosaisia valtioneuvoston jäseniä.

  • Keskisuurten kasvukaupunkien kumppanuusryhmä

Keskisuurten kasvukaupunkiverkoston kaupunkien eli Porin, Kouvolan, Vaasan, Hämeenlinnan,
Seinäjoen, Rovaniemen, Mikkelin, Porvoon, Salon, Kotkan, Kokkolan, Hyvinkään ja Kajaanin
kumppanuuden tavoitteena on vahvistaa valtion ja kaupunkien vuoropuhelua, jakaa yhteinen
tilannekuva kehityksestä ja löytää ratkaisuja yhteisiin haasteisiin. Kasvukaupunkien yhteistyön
erityisinä ensimmäisinä teemoina ovat kulttuuri ja uudistuva teollisuus.

Lisäksi Lappeenrannan, Joensuun ja Imatran kanssa on määrä käynnistää temaattinen
kumppanuustyö, joka linkittyy Itäisen Suomen ohjelmaan.

Kumppanuuksien sihteeristöinä toimii allianssiyhteistyölle asetettu sihteeristö sekä
kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän jaosto.

Kaupunkipolitiikkaa tehdään monipuolisissa yhteistyöryhmissä

Hallituksen kaupunkipolitiikan kokonaisuuteen kuuluvat myös seitsemän kaupunkiseudun kanssa
solmittavat maankäytön-, asumisen ja liikenteen MAL-sopimukset sekä innovaatioiden
vauhdittamiseen tarkoitetut ekosysteemisopimukset parinkymmenen yliopisto- ja
yliopistokeskuskaupungin kanssa. Laajin kaupunkiyhteistyön foorumi on 23 kaupungin ja valtion
yhteinen kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä. Myös seutukaupunkien kanssa tehdään yhteistyötä
omassa ryhmässään.

Lisätietoja:
kunta- ja alueministerin erityisavustaja Minna Kurki, p. 050 437 2718
johtava asiantuntija Katja Palonen, TEM, p. 0295 047 071
erityisasiantuntija Olli Voutilainen, TEM, p. 0295 064 919

Päivitetty 24.5.2024