Mobiilisivut Sivukartta Tekstin koko pieni teksti normaali teksti normaali teksti Pikahaku
Hyvinkää

Lasten ja nuorten tapaturmavakuutus

 

Hyvinkään kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kaupunki on ottanut If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:ltä vapaaehtoisen ryhmätapaturmavakuutuksen, joka tuli voimaan 1.4.2012 alkaen.

 

Nämä ohjeet ovat yleisluontoiset (viimeisin päivitys tehty 8.5.2013). Tarkempia ohjeita saa koululta ja päiväkodilta. Vahinkotapaukset käsitellään tapauskohtaisesti. Maksukäytäntöjen erot johtuvat perusopetuslain 34 §:stä.

 

Tapaturmalla tarkoitetaan vakuutusehtojen mukaan äkillistä, ulkoista, ruumiinvamman aiheuttavaa odottamatonta tapahtumaa, joka sattuu vakuutetun tahtomatta. Ulkoisen tekijän aiheuttamalla tapaturmalla tarkoitetaan esimerkiksi kaatumista, horjahtamista, putoamista ja iskua. Sairauskohtauksia ei tapaturmavakuutuksesta korvata, eivätkä ne ole perusopetuslain 34 §:n tarkoittamia tapaturmia. Vakuutus ei myöskään korvaa **purtaessa hampaalle tai hammasproteesille aiheutuneita vahinkoja**, vaikka vahinkoon olisi vaikuttanut ulkopuolinen tekijä.

  

Vakuutuksen kattavuus

 

Vakuutus on voimassa

  •  peruskoululaisilla ja lukiolaisilla työsuunnitelman mukaisessa toiminnassa,
  • esiopetuslapsilla kaupungin omassa ja ostamassa esiopetuksessa opetuslautakunnan vahvistaman esiopetuksen toimintasuunnitelman mukaisena aikana ja
  • varhaiskasvatuksessa päivähoitolapsilla kaupungin omassa ja ostamassa päivähoitotoiminnassa (hoitosopimus kaupungin ja huoltajan välillä) – koskee avoimessa varhaiskasvatuksessa vain leikkitoiminnan kerhoja ja parkkihoitoa  sekä
  • kaikilla edellä mainituilla ryhmillä myös  toimintaan liittyvien välittömien matkojen aikana.  Kun tässä ohjeessa tarkoitettu vakuutettu henkilö on kaupungin järjestämässä koulukuljetuksessa taikka kun vanhempi tai muu henkilö kuljettaa moottoriajoneuvolla vakuutettua, on liikennevahingon sattuessa ensisijainen korvauksen maksaja lakisääteinen liikennevakuutus riippumatta kuljettajan syyllisyydestä. Myös tilanteissa, joissa oppilas on moottoriajoneuvon kuljettaja, on liikennevakuutus ensisijainen vakuutus. (Lähde: If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, liikennevahinkojen korvausosasto, 2004).

Vakuutuksen korvaavuus

 

Vakuutuksesta korvataan 0 euron omavastuulla

  • tapaturman hoitokuluja enintään 10 000 euroa,
  • tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta enintään 30 000 euroa ja
  • tapaturman aiheuttamasta kuolemasta 3 000 euroa.

Hoitokulut korvataan julkisen tai yksityisen sektorin yleislääkäritasoisessa terveydenhoitopalvelussa. Yleislääkäri voi lähettää potilaan erikoislääkäriin (esim. sairaalaan). Hammasvammojen hoitoon hakeudutaan hammaslääkärille - tarvittaessa annetaan muu ensiapu tai hoito ensin.

 

Peruskoulun ja lukioiden oppilaiden osalta ylimääräiset koulumatkojen kuljetuskustannukset voidaan korvata lääkärintodistuksen perusteella. Kuljetusjärjestelyt hoitaa sivistystoimen hallinto, jonne yhteyden saa sähköpostitse koulukuljetukset@hyvinkaa.fi ja puhelimitse 019 459 2069.

 

Hoitokuluiksi katsotaan lääkärinhoitoa edellyttävän tapaturman yhteydessä käytössä rikkoutuneiden silmälasien, kuulokojeen, hammasproteesin ja turvakypärän korjauskustannukset tai jos korjaaminen on mahdotonta, entistä vastaavan hankintakustannukset.

 

Hoitoon hakeutuminen

  • Päivystykseen ei ole ajanvarausta
  • Tarpeen mukainen kuljetus, ambulanssi vie aina sairaalaan, taksi Mehiläiseen (tai sairaalaan)
  • Henkilökunta ilmoittaa huoltajalle hoitopaikan
  • Tarvittaessa peruskoulun ja esiopetusyksikön edustaja antaa huoltajalle tapaturmailmoituksen, joka toimii samana iltana ja seuraavana päivänä maksusitoumuksena Hyvinkään ja Töölön Mehiläisessä (Huom! Töölön Mehiläisen yöpäivystys on päättynyt 2.4.2013)
  • Huoltaja voi viedä lapsensa myös muualle yleislääkäritasoiseen hoitoon, jolloin hän maksaa itse laskun ja anoo korvauksen vakuutusyhtiöltä
  • Hammasvammojen hoitoon hakeudutaan hammaslääkärille, toki esim. suuhun osuneen iskun johdosta annetaan tarvittava ensiapu/hoito ensin 

Hoitokulujen maksaminen / korvaaminen 

  • Päivähoitolapsen ja lukiolaisen osalta laskun maksaa huoltaja, joka hakee korvauksen vakuutusyhtiöltä tositteita vastaan.
  • Peruskoululaisen ja esiopetuslapsen osalta Hyvinkään ja Töölön Mehiläinen laskuttavat maksusitoumusta vastaan Hyvinkään kaupunkia koulutapaturmien hoitokuluista; muiden hoitokulujen osalta huoltaja maksaa laskun ja hakee korvauksen vakuutusyhtiöltä tositteita ja koululta / päiväkodilta saatavaa vahinkoilmoituksen kopiota vastaan. Mikäli kyseessä on liikennetapaturma, huoltaja hakee korvaukset asianomaisen liikennevakuutuksesta.
  • Kela-korvauksen vähentamiseksi kaupungille tulevasta laskusta tulee huoltajan esittää lapsen Kela-kortti Mehiläisen vastaanotolla viimeistään tapaturman hoitoa seuraavana arkipäivänä. Muussa tapauksessa laskutetaan hoidosta lapsen huoltajaa.
  • Kuljetuskustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että hoitopaikasta on saatu todistus kuljetuksen tarpeellisuudesta.

Tositteiden ja muun aineiston säilyttäminen

  • Huoltajien haltuun tuleva alkuperäinen tosite- ja muu aineisto jää huoltajan haltuun, mikäli hän toimittaa vakuutusyhtiölle sähköisesti jäljennökset asiakirjoista.
  • Koska huoltaja joutuu joka tapauksessa lähettämään vakuutusyhtiölle allekirjoittamansa vahinkoilmoituksen jäljennöksen, voi hän samalla lähettää tosite- ja muun aineiston vakuutusyhtiön haltuun.
  • Huoltaja voi toimittaa asiakirjat ilman postimaksua vahinkoilmoituslomakkeen vasemmassa yläkulmassa olevalla osoitteella - osoitteessa on useita erilaisia koodeja, jotka kaikki pitää merkitä osoitteeksi, jotta Itella ja vakuutusyhtiön sisäinen postijärjestelmä voivat toimittaa lähetyksen oikeaan paikkaan.

 

 


Päivitetty  08.05.2013